tiistai 28. tammikuuta 2014

Sunnuntai. Maanantai ja Tiistai.

Eilen lauantaina 25.01-14 Rakas karvainen "lapsenlapseni" Nella lähti illalla kissojen taivaaseen.
Itkimme ja surimme, Nella oli perheenjäsen ja rakas.
Ainahan sitä sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Niin oli Nellallakin. Esim, kusitykki, huutosuoli, pöllön poikanen Ym.
Yhtä kaikki, rakkaudella todettuja.

SUNNUNTAI

Vieläkin on huono Nellan poismenon johdosta. Raskasta, raskasta.
Yritin siivoamisella poistaa ajatuksia pois Nellasta.
Siivottua tuli, mutta ajatukset olivat edelleen Nellassa.
Ystäväni totesi, että menee viikkoja ennen kuin kaipuu helpottaa.
Aika tekee tehtävänsä.

MAANANTAI

Edelleen siivousta.
Kun sai hyvän vauhdin, ei voi lopettaa.
Onneksi on lomaa hommista.

Ei kovin erikoista tapahtunut tänään.
Iltasella olisi ollut Itsenäisyyspuolueen Pohjanmaan osaston kokous Seinäjoella,
mutta tuli päällekkäinen tapahtuma.
Nella on mielessä edelleen.

TIISTAI

Vieläkin siivousta.
Kohta on koko talo käyty lävitse, jokaista nurkkaa myöden.
Pikkuisen ikävä Nellaan on helpottanut, mutta ei poistunut.

Asiasta toiseen.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen edustajat Eija Ala-Toppari-Peltola, Terhi Järvi ja Antti Perkkalainen
eivät vieläkään ole lähettäneet vaatimaani selvitystä huostaanotettujen vanhemmalle.
Moneskohan tuo pyyntöni olisi ollut? Ei muista, ei millään.
Haluan selvityksen Kuntayhtymän ko. vastaavilta kysymykseen:
missä ja milloin olen toiminut tukihenkilönä tai avustajana?

Näin Eija Ala-Toppari-Peltola väittää.
On vain ihme juttu, etten itse muista olleeni tukihenkilönä tai avustajana kenellekkään ennen eväämistäni.
Tottahan minä ymmärrän, että vaikea on valheelliseen päätökseen vastata.
Ei vielä ole löytynyt perhettä jossa olisin tukihenkilönä tai avustajana toiminut, eikä löydy.

Miksi Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ei voi myöntää tekemäänsä virhettä ja
kantaa siitä vastuuta?
No, eihän Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ole vieläkään vastannut huostaanotettujen vanhemmille:
Pääsevätkö lapset kotiin jouluksi 24.12.2013.

Se, siitä.

Ottaen huomioon Suomen nykyisen tilanteen ja ahdingon, pidän puolueiden
ja etenkin Perussuomalaisten aloitetta omasta opintokeskuksesta naurettavana.
Jos yhdistykset eivät osaa toimia oikein, olisiko syytä katsoa peiliin,
Tosin, Perussuomalaisissa se on hankala tehtävä.
Puolueen säännöt on tehty niin, että porsaanreikiä löytyy jokaiseen ilmansuuntaan.

Rahaa tarvitaan Suomen kansalle, ei puolueiden oppimiseen.
Tulee väkisinkin mieleen Pohjois-Korea. Valitettavasti.

Oma etu, paras etu. Muista viis.
 Tutustukaa aineistoon.


http://www.epressi.com/tiedotteet/sivistys-verkkolehti-perussuomalaisille-oma-opintokeskus

-----------------------------------------------------

Saunottua tuli, joten: huomiseen

Ei kommentteja: