keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Keskiviikko. Rakennekynnet, solmiot ym, huolenaiheet.

Aamusta kutsui Lapua ja asioilla käynti.
Seinäjoki ja hommat siellä olikin seuraava osoite.
Päivä vierähti tosi nopesti ja Sinisen Paprikan noutopöytään tuli tutustuttua.
Hyvää oli. Voin lämpimästi suositella ko, paikkaa.
Paikka sijaitsee Lehtisen liiketalossa Seinäjoella.
Puskantie 1, on osoite.

Nauruun meinaa läkähtyä kun lukee kansanedustajien viimeisempiä murheita.
Sateenkaaren väriset rakennekynnet, pidennetyt ripset, sateenkaaren väriset solmion värit, ym, mukavaa.

Mitäs väliä on meikäläisten asioilla, ainakin Kansanedustaja Mäkisalo-Ropponen ( sd) on
huolissaan edellä mainituista asioista.

Siis oikeesti.
Ajatelkaa nyt Suomen nykyistä tilannetta EU:n alueella.
Olemme kohta konkurssikypsä maa ja suurin huolenaihe sd edustajalle on todella
naurunalainen.
Miten kansanedustaja voi päätyä mokomaan valitukseen?
Ehkä sillä, että kotimaan asiat eivät kiinnosta pätkääkään. Valitettavasti.

Itsenäisyyspuolue on kantanut huolta Suomen tulevaisuudesta pitkän, pitkän aikaa ja itsenäisyyspuolue-
laisena en käsitä Mäkisalo-Ropposen toimintaa ko, asioiden takia.

Itsenäisyyspuolueelle kansa on RAKKAIN, olkoon kynnet, ripset, solmiot, ym, mitä ovat.
Sateenkaaren väriset tai ei, mutta työllisyyden turvaaminen jatkossa on tärkeintä.
Kaikista voidaan valittaa, mutta maalaisjärkeäkin voisi käyttää.
Suomen työttömät eivät häviä mihinkään, vaikka laki kynsistä, ripisistä, solmion väreistä, ym saataisiin aikaiseksi.
Antakaa mun kaikki kestää.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.


Ei kommentteja: