torstai 26. syyskuuta 2013

Keskiviikko ja Torstai

KESKIVIIKKO

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Päivä oli rauhallinen, mutta iltapäivästä meno kiihtyi.
Onneksi pääsin tänään hommista pois aikaisemmin. JEE.

Ilta sujui rauhallisesti. Teini on järkyttynyt luokkatoverinsa kuoleman johdosta.
Nuori mies ja tapetaan raakalla tavalla.
Osanottoni.

Saunottua tuli.

TORSTAI

Vapaata hommista. Ihanaa.

Tästä päivästä olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta odotan huomiseen.
Sen voin sanoa, että olen järkyttynyt Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelun
toiminnasta tällä hetkellä.
Odotetaan huomiseen ja katsotaan mihinkä suuntaan asiat etenee.
Ovatko lapset ja heidän onnellisuutensa kaikista tärkein asia ko, viranomaisille?
Vaiko oma ego?

Vaasan kersa ja vävy saapuivat iltasella.
No, olihän täällä teinin kaveri ja tyttöystäväkin.

Entisenä perussuomalaisena en voi kuin ihmetellä Soinin takinkäännöstä.
Tai, mitäs ihmettelemistä siinä nyt on. Ryhmäkuri jota perussuomalaisissa ei ole ennen
tunnettu astuu nyt voimaan.
Syynä on Soinin henkilökohtainen näkemys avioliitosta.

Nyt, kaikkien pitää olla samaa mieltä Soinin kanssa.
Jos et ole, tulet sen huomaamaan.
Siinä meni kuin kankkulankaivoon vapaus ilmaista oma mielipiteensä asiasta.

Aborttikysymykseenkään perussuomalaiset eivät ottaneet kantaa.
Syystä? Olisikohan syynä ollut pelko, että kansanedustajat ilmoittavat oman kantansa?
Luultavasti. Nyt Soini pelaa varman päälle. Tottele tai koe seuraukset. 
Kiristystä.

Tässä ote lehdestä:
---------------------------------


Johtajan perässä
Ruohonen-Lerner korostaa puheenjohtajan roolia puolueen linjauksissa.
- Ryhmä seuraa puolueen puheenjohtajaa, sehän on ihan itsestään selvyys. Ryhmä on lojaali puheenjohtajalle, ja puheenjohtaja kertoo puolueen linjasta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä ja painotuksista, hän sanoo.
- Asioita pohditaan tietenkin tapauskohtaisesti. Onhan näitä omantunnonkysymyksiä olemassa, ja kaikkiin asioihin puolue ei välttämättä edes ota kantaa. Esimerkiksi aborttikysymykseen puolue ei ottanut kantaa, mutta uskon että osa meidän edustajista on sitä mieltä, että meillä on ihan hyvä aborttilainsäädäntö Suomessa.
Myös avioliittolain kaltaisia asioita on perinteisesti pidetty omantunnonkysymyksinä, jolloin edustajien on annettu äänestää vapaasti. Miksi perussuomalaisilla on nyt poikkeava kanta?
- Sitä kannattaa kysyä Soinilta. Hän on tämän lausunnon sanonut julkisuudessa, ja häneltä varmaan kuulet tarkemmin perusteluja. Tämä on tärkeä asia puolueelle ja tärkeä asia ohjelmassa. Tässä tapauksessa meidän edustajamme ovat vaa'ankieliasemassa, kun tätä asiaa käsitellään, näin olen ymmärtänyt.
"Puolustan puolueen linjaa"
Timo Soini tyytyi kommentoimaan asiaa Iltalehdelle ytimekkäällä tekstiviestillä.
- Puolueen puheenjohtaja puolustaa puolueen linjaa ja ohjelmaa. Se on velvollisuuteni, enkä kaihda vastuutani siitä, hän kirjoitti.

-------------------------------------

Se siitä sananvapaudesta ja perussuomalaisten omasta mielipiteestä.

Saunottua tuli, joten: huomiseen


Ei kommentteja: