lauantai 17. elokuuta 2013

Perjantai- Lauantai. E-P:n alueen perussuomalaiset, ym,

PERJANTAI:

Vihdoinkin kaunis ja lämmin päivä.
Tuli pestyä pyykkiä ulos kuivumaan ja nautittua ihanista auringon säteistä.

Ei mitään erikoista. Loma jatkuu edelleen.

Ai niin, saunottu ei.
------------------------------

LAUANTAI:

Taasen sateinen päivä.
Onneksi nyt iltasella on aurinko saapunut esille. Mielikin siitä virkistyy, kun pilvet kaikkoaa pois.

Käväisin siinä päiväsellä asioimassa niin Ylihärmässä kuin Lapuallakin.
Tuli siinä eräässä kassajonossa tietooni, että eräät ns, riviperussuomalaiset E-P:n
alueella ovat ottaneet itseensä blogikirjoituksistani, koskien Timo Soinia.
Onhan tuo aika erikoista itseensä ottamista.
Timo Soini sanoo medialle, mitä sanoo.
Jokaisella on oikeus kertoa mitä mieltä hän on Soinin ns, tyhjänpuhuvista kommenteista.

Kyseessä taitaa olla kuitenkin vaikea totuuden kohtaaminen ja sen ymmärtäminen.
Perussuomalaiset ovat viime aikoina olleet otsikoissa todella paljon.
Valitettavasti kaikki uutisointi perussuomalaista on ollut negatiivista. 

Onhan siinä sulateltavaa..
Soinin tunnuslause vaaleissa: missä EU siellä ongelma, on historiaan jäänyttä.
Nykyinen tunnuslause ?Siinäpä miettimistä vaaleihin.

Kaikki tietävät, että ELVYTYSPUHE EU:ssa on silkkaa lumetta.
EU:n alueen elpyminen tarkoittaa karkeasti ottaen sitä, että yksi vehnänkorsi on noussut
maasta koko EU:n alueella. Ei sen kummempaa.

Onneksi kuulun nykyään Itsenäisyyspuolueseen.
Siellä EU on ongelma edelleen.
Meillä ei ole työllisyyttä, ei vanhoille eikä nuorille, ei mitään tulevaisuutta nykyisten
eduskuntapuolueiden toimesta.
Vain ja ainoastaan itsenäisyyspuolue on huolissaan Suomen kansan tulevaisuudesta.
Tottahan niitä huolissaan olijoita löytyy joka puolueesta kunhan vaalit lähestyvät.
Silmänlumetta sekin. Valitettavavasti.
Itsenäisyyspuolue ajaa Suomen kansan etuja ilman vaaliaikaakin.
Jokainen Suomalainen on kuten Veikko Lavi laulussaan totesi: Jokainen ihminen on tärkeä.

No, se siitä.

Saunottua tuli, joten: huomiseen




Ei kommentteja: