tiistai 27. elokuuta 2013

Lauantai, Sunnuntai, Maanantai ja Tiistai. Suut suppuun. Ym

LAUANTAI:

Ihanan kaunis sää.
Päivä vierähti asioilla " naapurin" ja hengettären kanssa.
Iltasella käväisin ajemassa hengettären ylipitkän ruohon.
Ei siis ihmeempiä.
Saunottua tuli.

SUNNUNTAI:

Todella kuuma päivä.
Aikani kuluksi aloin sahaamaan kuivia oksia pois vanhasta pajusta.
Ei tänäänkään mitään erikoista, vain hikoilua ja auringosta nauttimista.
Kersa ja vävyehdokas olivat saapuneet myöhään yöllä meille.
Huomenna on tärkeää menoa.
Saunottua tuli, taasen.

MAANANTAI;

Seinäjoki kutsui taasen. Lomat on lusittu ja hommia piisasi ihan tarpeeksi.
Mukavaahan se on, että aika kuluu. Heh.

Iltasella hengetär käväisi kylässä ystävänsä kanssa.
Maailmaa parannettiin ja hauskaa oli
Kersa ja vävyehdokas jäivät vielä yöksi.
Hommat vaativat.

Tietenkin, saunottua tuli.

Ps. olen muuten hengissä, vaikka blogini on jäänyt pahasti taas jälkeen.
Kiirettä, kun on piisannut.

TIISTAI:

Seinäjoki ja TODELLA TYÖNTÄYTEINEN PÄIVÄ.
Menihän tuo aika todella nopeasti jopa niin nopeasti, että meinasi vahingossa
mennä ylitöiksi. Voi mikä moka.

Päivä oli muutenkin vaiherikas ja selitykseksi riittäköön erään tuttava miehen
putkinäkö.

Soini se on huolissaan mitä kenttäväki ym, puhuvat.
Olkaa hiljaa neuvoo Timo Soini väkeään niin saamme pääministerin paikan.
Olkaa siis hiljaa perussuomalaiset, älkää kertoko mitä mieltä itse olette abortista, homoliitoista tai pakkoruotsista ym. asioista.
Kun kenttäväki ja kansanedustajat hiljenevät ja ovat ilman omaa mielipidettään, puolue ei ole enään uskottava.
Suomen kansalaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja sananvapaus.
Soinin viittaus olla ottamatta kantaa Arhinmäen tempaukseen on läpinäkyvä.
Peruscocktail on aika laimeaa vain yhdellä kannanotolla asioihin.

Mitä Timo Soini pelkää, kun haluaa sulkea suut perussuomalaisilta ?

Tiedä häntä, mutta onneksi on itsenäisyyspuolue joka ajaa Suomen kansan asioita.

Tässä ote Soinin hyssyttelystä:
--------------------------------------------------

Eduskuntaryhmän kokouksessa puhunut Soini sanoi, että asetelma on Suomen politiikassa kääntynyt päälaelleen. Vain perussuomalaisten kannatus pysyy paikoillaan, muiden suurten puolueiden kannatus vaihtelee.
Soini arvioi itsevarmasti, ettei muista puolueista ole haastajiksi. Kannatus voidaan mokata vain itse.
Soini varoitti puhumasta liikaa abortista, homoliitoista tai pakkoruotsista. Sen takia hän kertoi itsekin jättäneensä kommentoimatta urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas) sateenkaarilipun heilutusta Moskovan stadionilla.
- En halunnut antaa hänelle niitä palstamillejä.
Soinin arvion mukaan pääministerin paikka voidaan saavuttaa 22 prosentin kannatuksella.
Puolueella pitää Soinin mukaan olla muitakin kasvoja kuin hän itse. Hän mainitsi erikseen maahanmuuttokriittisten kärkihahmon Jussi Halla-ahon.
- Meillä pitää olla oikea peruscocktail.
-----------------------------------------------------

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: