TIISTAI:
Vapaa päivä hommista.
Päivä vierähtikin mukavasti poistaessa pääsiäiskoristeita.
Päiväsellä tuli käytyä kaupassa ym, paikoissa ja todettua: hei naapuri, hei naapuri, hei naapuri jne.
Mentiin peräjulkkaa kuin köyhäntalon porsaat ( näin toteaa vanha sananlasku ) asioille.
Yhteisvastuulistan kerääjä käväisi myös, mutta kuten tavallista ei ollut edes 5 € rahaa kukkarossa,
vain pankkikortti.
Ei siis erikoista. Saunottu ei, joten: huomiseen.
KESKIVIIKKO:
Aamusta kutsui Seinäjoki ja hommat siellä.
Onneksi sisäinen herätyskello toimi, huolimatta kellojen siirrosta.
Olin eilen laittanut puhelimen herättämään määrättynä aikana tarkistamatta
kellonaikaa.
Herättihän tuo puhelin kun olin jo melkein Seinäjoella.
Ilo uutinen samalla, vihdoinkin aamulla puhelimeni tuli toimintakuntoon. Jee.
Päivä venähti pitkäksi ja kylällä olleisiin kokouksiin en ehtinyt, enkä jaksanut
poiketa. Onneksi meidän kylälle on nyt valittu Aisaparin ensimmäinen Intoilija.
Titteli tuli oikeaan kohteeseen, kaislahatun ym, kera.
Onnea Katja Jasjari.
TORSTAI:
Vapaata Seinäjoelta, tosin toinen homma aiheutti pieniä uudelleen järjestelyitä.
Siis, pieniä ja asia on nyt kunnossa.
Päivällä käväisin Ylihärmässä "mummelin" kanssa asioilla, olihan siinä mukana Mattikin.
Kaikki asiat tuli hoidettua ja maailmaa parannettua.
Iltasella käväisin vielä itse asioilla kun radiosta tuli ohjelma kuolemasta ja sen odotuksesta.
Olikohan se nyt 24-25 .04 kun alkaa telkkarissa sarja: Viimeiset sanani.
Radiossa haastateltiin ohjelman tekijää ja henkilöä joka tekee työntänsä kuolevien
hoivakodissa.
Hoivakodissa ihminen ja hänen viimeiset hetket niin itsensä kuin omaistenkin kanssa
otettiin todesta. Ihmistä hoidettiin rakkaudella loppuun asti.
Viimeiset sanani, ohjelman tekijä kertoi, että ohjelmaan halunneet henkilöt olivat sinuja
nopeasti lähestyvän kuoleman kanssa.
Yksi ohjelmaan halunneista on / oli E-P alueelta kotoisin oleva mies.
Keskustelu kuolemasta ja sen odottamisesta oli todella hyvä ja etenkin huolehtiminen
hoivakodissa elämän viimeisinä hetkinä, nosti kyyneleet silmiin.
Syynä kyyneleisiin oli ehkä päivällä saamani puhelu ystävältäni jonka lähisukulaista oli hoidettu
Kainuun Keskussairaalassa, näin muistaisin paikan.
Mikään ei ollut toiminut. Lääkäri oli määrännyt henkilölle annettavaksi lisää verta. Noin 5 tunnin kuluttua määräyksestä ystäväni oli mennyt kysymään hoitajilta: koska lääkärin määräys laitetaan toteen?
Hetken äimistelyn jälkeen, veripussi oli haettu ja toteutettu lääkärin määräys.
Hupaisinta, jos niin voi sanoa oli, että Kainuun Keskussairaalassa oli samalle henkilölle annettu lääkettä
jolle hän on allerginen ja siinähän tuli kiire antaa vastalääkettä. Ym, Ym, Vastuutonta toimintaa Kainuun sairaalalta.
Onkohan ihan oikeasti näin, että vanhuksilla ei ole sairaalassa mitään merkitystä.
Odotetaan vain, että kuolema korjaa pois.
Potilaita pitäisi kävelyttää, nostaa istumaan ym, ettei iske keuhkokuume joka on monelle
vanhukselle viimeinen kuume.
Kävetyttämiseen tai istuma asentoon nostamiseen ei nykyisin ole hoitajilla aikaa.
Kuinka moni vanhus kuolee henkilökunnan vähyyden vuoksi?
Liian moni.
Menkäähän omaiset nostamaan ja kävelyttämään läheisiänne.
Joskus on meidänkin vuoromme odotella apua omaisilta.
Kainuun Keskussairaalan välinpitämättömyys potilasta kohtaan oli järkytys, kun sitä vertasi illan
radio ohjelmaan.
No, siinä sitä taasen.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti