maanantai 29. huhtikuuta 2013

Maanantai. Mielipideoikeus. Komiat lehti 2008, Alajärven valtuusto tänään. Ym.

Kovin oli tuulinen sää tänään, onneksi vettä tai räntää ei sentään satanut.

Suomalaisilla ihmisillä on laissa määrättyoikeus mielipiteensä esittämiseen.
Sain tänään esimerkin kuinka laki ei toteudu.

Asioittin Kauhavalla ja poikkesin samalla K-Supermarketissa ostoksilla.
Katseeni osui paikkaan missä kansalaisaloitelaatikko, Kansanäänestyksestä Suomen eroamisesta Euroopan
unionin jäsenyydestä oli ollut pöydällä yli 2 kuukautta.
Laatikko ei ollut aiheuttanut mitään ongelmia.( Se ei puhu, ei vaadi, on vain hiljaa. )
Menneenä perjantaina oli kauppaan saapunut asiakkaita jotka olivat vaatineet laatikon poistamista.
Tämä poistamisvaatimus tapahtui sen jälkeen kun olin telkkarissa A-studiossa, aiheena aloite.

Ottaen huomioon, että keräys on Oikeusministeriön luvalla tehty ja myös sen, että laissa turvataan
ihmisille oikeus ilmaista mielipiteensä niin halutessaan, ihmettelen ko, asiakkaiden tarkoitusperää.
Laatikkoa ei pitänyt poistaa siksi, että se olisi häirinnyt vaan siksi, että olin telkkarissa.
Olen todella pahoillani kanta Kauhavalaisten puolesta.
Mielipiteen ilmaisun vapaus teiltä valitettavasti poistui.
Lohdutuksena todettakoon: tulen Kauhavalle laatikon kanssa ja näin voitte ilmaista tai olla
ilmaisematta mielipidettänne, mutta lain mukainen oikeus toteutuu.

Tässä tapauksessa on onnena se, että Kauhava on pieni paikka ja kaikki tuntevat toisensa.
Aina on joku tuttu kaupassa, näkemässä ja kuulemassa.

------------------------------------------

Härmät / Komiat lehdessä 25.06.2008 Tapio Liinamaa ilmoittaa seuraavaa kuntaliitoksen osalta:

Silta on yksi kuntaliitoksen perusedellytyksistä ja että siitä on tehty yksityiskohtaiset laskelmat.

Niimpä niin. YKSI KUNTALIITOKSEN PERUSEDELYTYKSISTÄ.

Nykyään tuo perusedellytys on haudattu ja syvälle. Valitettavasti.
Kauniita sanoja joilla ei ollut mitään merkitystä oikeasti.
Törkeää kuntalaisten harhaan johtamista.
----------------------------------------

Alajärven valtuusto kokoontui tänään todella lyhkäiseen kokoukseen.
Eräs valtuutettu kysyi valtuustolta vanhuksien- ja eläintenhoidosta
Miksi eläimien huonoon kohteluun puututaan välittömästi, muttei vanhuksien huonoon kohteluun?
Eräs toinen valtuutettu olisi halunnut, että asiasta keskustellaan mutta Alajärven valtuuston
puheenjohtaja Markku Sillanpää ilmoitti, että asiaan palataan seuraavassa kokouksessa ja lopetti valtuuston kokouksen n: klo:20:30.

Tuntuu ettei pj Sillanpäällä ollut vastauksia kysymyksiin, miten vanhuksien- ja eläintenhoito
eroavat toisistaan.

Jos aiheena olisi ollut esim susi, niin uskon että kokous jatkuisi vieläkin.

On tosi asia kuten lehdistä saamme jatkuvasti lukea, vanhuksia kohdellaan huonommin kuin eläimiä.
Erona on, että vanhukset maksavat hoidosta, eläimet eivät.

Ei ihme etteivät päättäjät ole vastanneet lehdissä esittämiini kysymyksiin vanhustenhoidosta ko, alueella.
Jos yhdelle ja kahdelle päättäjälle ei osata vastata niin homma ei ole hanskassa Alajärvellä.
.............................................................

Päivä sujui muuten ihan mukavasti ja iltapäivästä tein munkkeja , vapun kunniaksi.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.


Ei kommentteja: