keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Keskiviikko. Voi mikä päivä.

Aamusella meikäläisellä olisi ollut aikaa nukkua kerrankin pitkään, mitä tekikään teini?
Tuli 07:20 kysymään onko tallissa bensaa ? Hänellä kun ei sitä ole tarpeeksi.
Ei ollut huomannut katsoa tankkiin jonka isä oli illalla täyttänyt.
Seuraavaksi teini tuli sanomaan: "vekotin" ei käynnisty.
Mikäs siinä auttoi kuin nousta ylös ja lähteä kuskaamaan teiniä Lapuan suuntaan.

Melkein samalla reisulla hain hengettären meille, pesemään pyykkiänsä.
Käytiin myös asioilla Ylihärmässä ja iltapäivästä haimme teinin pois Lapua sektorilta.

Illalla tuli telkkarista ensimmäinen osa sarjasta: Viimeiset sanani.
Koskettava, mutta opettava kertomus kuolevasta ihmisestä.
Raamattu tuli mieleeni kun kuuntelin kuolevan ihmisen ja jälkeen jäävien sanoja.
Kuoleva ihminen oli hyväksynyt kuoleman läheisyyden, mutta omaiset eivät.
Raamatussa todetaan jotenkin näin, että: Ihminen joka kuolee on onnellinen, suru ja murhe jää maanpäällä oleville. Tässä tapauksessa sanonta piti täysin paikkaansa.
Ihminen joka oli kuolemassa, oli ollut ulkomailla aikoinaan nuorena harjoittelijana sairaalassa ja
hänen tehtäväkseen oli tullut pitää kuolevia ihmisiä kädestä loppuun saakka.
Kuolevaa ihmistä ei jätetty koskaan yksin.
Hän näki ja totesi kuoleman rauhallisuuden. Rauhallisuuden jolla hän eli loppuelämänsä.
Ei pelkoa kuolemasta, vaan voitto.

Illalla tuli myös A-studio.
Ojelmassa käsiteltiin monia asioita ja monia kansalaisaloitteita.
Yksi kansalaisaloite oli, KANSANÄÄNESTYS SUOMEN EROAMISESTA
EUROOPAAN UNIONIN JÄSENYYDESTÄ.

Sattui tuossa ohjelmassa olemaan meikäläinen mukana.
Oikeastaan meikäläistä näytettiin telkkarissa iltasella useampaan otteeseen, mainostettiin tulevaa lähetystä.
Mikä puhelinsoittojen ja viestien rumba ohjelmasta alkoitaan.
Huh.
Perussuomalaiset ovat olleet innokkaampia soittajia.
Kehuja on tullut niin, että oikein jo nolottaa.

Palataan asiaa huomenna. Nyt kutsuu nukkumatti.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.
 Ai niin, osoite edustamaani kansalaisaloitteeseen on:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

Ei kommentteja: