sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sunnuntai. Kansalaisaloite Suomen eromisesta Euroopan unionin jäsenyydestä. Ym.

Kovin oli pilvinen päivä ja saapuihan se pienen pieni lumisade päiväsellä meillekkin.
Ei edes piha kunnolla lumeen peittynyt niin olematonta oli lumisade.

Hengettären hain meille iltapäivästä. Ensimmäiseksi hän puhdisti keittiön lattian ja heitti
eteisen matot ulos. Kiitos, kiitos. On se hienoa kun joku jaksaa aina siivota. Heh.

Itselläni iltapäivä ja ilta kului puhelimessa ja netissä.
Oikeusministeriöhän on antanut luvan meille Suomalaisille ilmaista kantamme Euroopan unionin jäsenyydestä.

(Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1994, meillä on oikeus ilmaista mielipiteemme . Tuosta vuodesta jokainen luvattu asia on muuttunut.)

Niin netissä https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11 voi ottaa kantaa kansalaisaloitteeseen
kuin paperilomakkeellakin.
Kaikilla ei ole nettiä ja kaikki eivät halua kirjautua pankkitunnuksilla nettiin vaikka sivusto on oikeusministeriön ylläpitämä.
Joten päivitin listaa nyt paikoillaan olevista laatikoista joihin voi lomakkeen pudottaa.
Lomakkeita on jokaisen laatikon vieressä.
Tosin, paikkoja tulee koko ajan lisää, mutta tässä teille viimeisin päivitys.

KESKI SUOMEN LÄÄNI


Hankasalmen kirjasto
Hankasalmen aseman kirjasto

Jämsän kirjasto

Jyväskylän pääkirjasto
-  Halssilan lähikirjasto Jyväskylä
- Huhtasuon  lähikirjasto Jyväskylä
- Keljonkankaan lähikirjasto Jyväskylä
-  Keltinmäen lähikirjasto, Jyväskylä
-  Korpilahden lähikirjasto, Jysäskylä
- Kortepohjan lähikirjasto, Jyväskylä
- Kuokkalan pienkirjasto, Jyväskylä
- Kypärämäen pienkirjasto, Jyväskylä
- Lohikosken pienkirjasto, Jyväskylä
- Palokan aluekirjasto, Jyväskylä
- Säynätsalon lähikirjasto, Jyväskylä
- Tikkakosken lähikirjasto, Jyväskylä
- Vaajakosken aluekirjasto, Jyväskylä
- Vesangan lähikirjasto, Jyväskylä

Kannonkosken kirjasto
Karstulan kirjasto
Kaustisen kirjasto
Keuruun kirjasto
Kinnulan kierjasto
Kivijärven kirjasto
Kuhmoisen kirjasto
Konneveden kirjasto
Laukaan kirjasto
Multialan kirjasto
Petäjävesi Esso
Pihtiputaan kirjasto
Uuraisten kirjasto
Viitasaaren kirjasto
Äänekosken kirjasto
--------------------------------

VAASAN LÄÄNI

KOKKOLA

Kokkolan pääkirjasto
- Koivuhaan kirjasto
- Työttömien toimintakeskus Niittykadulla
- Ykspihlajan Siwa

KAUHAVA
Alahärmä S-marketin ja alkon vieressä oleva käytävä
Kauhavan K-market
Kortesjärvi S-marketin ja lankakaupan välinen käytävä sekä kirjasto
Ylihärmä K-marketti

LAPUA
K-market Rannakulma
Lapuan kirjasto
-----------------

Isokyrön kirjasto ja Kirppis
Kuortaneen kunnankirjasto
Laihian kirjasto
Lehmäjoen SEO-huoltoasema

Evijärven kirjasto
Kortesjärven kirjasto
Lappajärven kirjasto
Lehtimäen kirjasto
Kuortaneen kirjasto
Soinin kirjasto

SEINÄJOKI

Seinäjoen pääkirjasto
- Uimahalli / Urheilutalo
- Toimintojentalo, Kasperi
- Härmän Häjy

VAASA

Vaasan pääkirjasto
- Huutoniemen kirjasto
- Variskan kirjasto

Vöyrin kirjasto

SATAKUNTA

Karvia K-marketti
Kankaanpään kirjasto

-------------------------------------
Hengerär ja teini saunoivat, muut ei. Joten, huomiseen.

Ei kommentteja: