perjantai 26. huhtikuuta 2013

Perjantai. Sateinen päivä. Maantie 7233 rahoitus.

Aika synkeä oli tämä päivä. Vesisade sai iltasella voiton auringosta.
Tulipahan sitä asunto taas kerran siivottua.
Päivän sää oli siihen mitä parhain.

Iltasella olin Ipun kokouksessa Lapualla ja täytyy rehellisesti todeta:
hauskaa oli, vaikka kyseessä olikin poliittinen kokous.

Ilkka lehdessä oli tiedoitus maantie 7233 rahoituksen puutteesta.

Ensinnäkin, paljonkohan paloi rahaa suunnitteluun ?
Kankaan koululla pidettiin lukuisia tilaisuuksia suunnittelijan toimesta kyläläisille.
Toiseksi, paljonkohan rahaa paloi, kun miehet mittasivat ja merkitsivät oikaisuja
suunnitelman mukaisesti?
Uskallan epäillä, että paljon. Jopa puolet tien parantamisen hinnasta.
Nyt Ely-keskus valittaa rahapulaa maantie 7233 saamiseksi laskettuun malliin.

Voin lohduttaa Ely-keskusta, että rahaa löytyy.
Yhdistämisavustusten käytöstä Kauhavan kaupungin: hallinnon ja palvelujen 
järjestämissopimuksessa todetaan mm:

Yhdistämisavustuksien käytöstä sovitaan lisäksi, että Ylihärmän Kankaan kylän ja Kauhavan Annalan kylän välinen tie- ja siltayhteys rakennetaan viimeistään vuonna 2012. Suunnittelu tulee aloittaa viimeistään vuonna 
2009. ja nettorahoitus hoidetaan Kauhavan ja Ylihärmän osuudesta yhdistymisavustuksesta kuntien asukas-
luvun ( 31.12.2008) mukaisessa suhteessa, kuitenkin enintään 50 % kyseisille kunnille tulevasta
yhdistymisavustuksista. Loppuosa tie- ja siltahankkeen kuntarahoituksesta rahoitetaan uuden kunnan
investointivaroista.

Tämä ote on siis kohdasta: Mikäli 1 monentissä oleva ei ole lain mukaan mahdollinen 1.1.2009 toimitaan
seuraavalla ( eli, kirjoittamallani) tavalla.

Tämäkään tapa ei ole toteutunut.
Ylihärmäläisten silta- ja tierahat makaavat käyttämättöminä.
Nämä rahat saisi varmasti käyttää maantie 7233 suunnitelman toteuttamiseen.
Tie olisi turvallisempi kaikille.

Ai niin, Lapua on luvannut maksaa osan tien oikaisusta.
Näin ainakin lehdissä kerrottin kun Lapua ja Kauhava asiasta sopivat.
Lapuan rahat ja Ylihärmän "liitosrahat" varmasti kattavat vaaditut summat.

Tässä ote lehdestä:
------------------------------------------

Ely-keskus aloittaa tiesuunnitelman laatimisen maantien 723 (Rannanjärventien) parantamisesta ja kevyen liikenteen väylän rakentamisesta Ylihärmässä välille Rannanjärvi–Kiistola.
Parannuksilla haetaan pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Kyseessä on muutos aiemmin laadittuun parannussuunnitelmaan, joka osoittautui Ely-keskuksen mukaan liian kalliiksi. Nyt tiehen tehdään siis suunniteltua lievempiä parannuksia ja lyhyemmälle välille.
Maanteille 7233 ja 723 (Hellanmaantie/Kankaantie/Rannanjärventie) välille Viemerö –Ilomäki valmistui vuonna 2011 tie- ja rakennussuunnitelma päätien parantamiseksi koko välillä ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseksi Hellanmaan ja Kankaan kylien kohtaan sekä välille Rannanjärvi–Kiistola. Tarkoituksena oli parantaa tie niin sanotulla raskaalla rakenteen parantamisella, jyrkkien kaarteiden ja mäennyppylöiden loiventamisilla sekä leventää tie 8 metriä leveäksi. Sellaisenaan hankkeen toteuttamiselle ei ole rahoitusta.
– Aiemmin laadittu suunnitelma on osoittautunut käytettävissä oleviin rahoitusmahdollisuuksiin nähden liian raskaaksi, eikä suunnitelmaa ole esitetty hyväksyttäväksi. Uusi kevennetty suunnitelma laaditaan nyt vain osuudelle Rannanjärvi–Kiistola. Tien mutkia ja mäkiä oiotaan lievästi, tien rakennetta parannetaan ja tie levennetään 7,5 metriseksi. Lisäksi rakennetaan kevyen liikenteen väylä välille Rannanjärvi–Kiistola, Ely tiedottaa.
Tie- ja rakennussuunnitelman laatiminen on aloitettu. Suunnitelmat ovat valmiit kesäkuun 2013 loppuun mennessä. Hankkeesta pidetään yleisötilaisuus kevään 2013 aikana.
-----------------------------------------

Yhteistyöllä ja rahat oikeaan osoitteeseen johdettuna saamme turvallisen tien nro: 7233.

Pitänee soittaa maanantaina Ely-keskukselle ja kysäistä rahojen ja sopimusten perään.

Siinähän sitä taasen.
Muut ehtivät saunaan, minä en. Joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: