keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Tiistai ja Keskiviikko. Pohjoismaiden ainoa euron käyttäjä = Suomi.

TIISTAI
Seinäjokihan se aamusella kutsui.
Aika vauhdikas päivä, etten paremmin sanoisi.

Pikkuisen meni ylitöiksi, mutta ei se mitään.

Vaippaikäisiä kokoontui edelleen. Heh.

Ei mitään erikoista tapahtunut tänään, siis meikäläiselle.

Saunottua kyllä tuli, joten: Huomiseen.

KESKIVIIKKO

Seinäjoki edelleen oli kohde aamusella.
Aurinko lämmitti päivällä mukavasti ja vesilammikot kasvoivat ihan silmissä.
Päivä vierähti todella nopeasti, kiitos ihanien asiakkaiden.

Alla on Antti Pesosen IPU kirjoittamasta tiedotteesta pieni osa.
Lukekaa ajatuksella ja miettikää, miten muut pohjoismaat porskuttavat ja voivat hyvin ilman euroa ?
Olisikon yksi syy se, ettei tarvitse maksella EU:lle ylimääräisiä maksuja kuten Suomi tekee.
Käsittämätöntä on myös se, että Suomesta siirretään Ruotsiin tehtaita. Miksi?
Miten Ruotsi hoitaa markkinoinnin Suomea paremmin maailmalle?
Eihän Ruotsissa ole euroa käytössä.
-------------------------------------


Eu-jäsenyys ja sen aikana tehdyt päätökset euroon siirtymisestä ja Eu:n perustuslain 
hyväksymisestä ovat surullinen luku Suomen historiassa. 
Suomalaiset on viety Eu-valtioon huijaamalla ja maan omaa perustuslakia moneen kertaan rikkoen.
Suomi on ainoana Pohjoismaana eurossa, koska täällä ei järjestetty kansanäänestystä asiasta kuten Ruotsissa ja Tanskassa.
 Nyt suomalaiset on pantu vastaamaan eurokriisistä kymmenillä miljardeilla euroilla.

 

--------------------------------- 

Mies ja teini olivat tänään tehneet maakuntamatkailua.
Vaippaikäisiä oli paikalla kun saavuin kotiin n, klo:19:00 hommista.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: