sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lauantai ja sunnuntai.

LAUANTAI

Ihan mukava oli sää tänään, tosin tuuli tuntui kylmältä.
Rauhallinen päivä oli muutenkin, lukuunottamatta iltapäivää.

Iltapäivällä vaippaikäiset heräilivät ja meno oli sen mukaista.
Kersa puolestaan käväisi Merikaarrossa iltasella.

Ai niin, Ilkan urheilusivuilla oli tänään teinin kuva ja selostus ampumaharrastuksen aloittamisesta, ym.

Ilta sujuikin rauhallisemmin.
Mies ja teini kun menivät ajoissa nukkumaan. Huomenna aamusta kutsuu Mikkeli ja kisat siellä.

Saunottua tuli taasen.
---------------------------------------------

SUNNUNTAI

Mies ja teini suunnistivat siis aamusta kisoihin Mikkeliin.
Eivät ole vielä kotiutuneet.

Hengetär oli meillä päiväsellä. Maailmaa parannettiin porukalla.

Tämän päivän Pohjalaisessa on asiallinen ja hyvä mielipidekirjoitus.
Tässä näin:

---------------------------------------

Sensuroitu keskustelu

sunnuntai 17.02.2013 Kommentit0
Piditte kansanedustaja edustaja Reijo Hongisto blogissanne 5.2. majesteettirikoksena sitä, että perussuomalaiselle Joutsenlahdelle nousi vastaehdokas eduskunnan 2. varapuhemiehen vaalissa. Annoitte ymmärtää, että teitä olisi vaadittu moisesta julkeudesta ryhtymään koston enkeliksi edustaja Kaikkosta vastaan.
Rohkenin olla kanssanne eri mieltä ja kirjoitin keskustelupalstalle käsitykseni: ”Metkaa peliä. Edustaja Hongisto oli tuohtunut blogissaan siitä, että keskusta uskalsi tuoda puhemiehistön vaalissa oman ehdokkaan 2. varapuhemieheksi vastoin kolmen suurimman puolueen sopimusta. Miksi sopimuksen pitäisi sitoa kaikkia puolueita ja miksi keskusta ei olisi saanut tuoda esiin omaa ehdokasta, varsinkin kun puhemiehet valitaan vuosittain?” Lisäksi muistutin, että Eero Heinäluoma ja Timo Soini olivat olleet torpedoimassa Sauli Niinistön valintaa eduskunnan puhemieheksi 2010.
Mielipiteeni hävisi palstalta alta aikayksikön, vaikka olin kirjoittanut omalla nimelläni.
Edustaja Hongisto, onko teillä käsitystä kuka poistaa vaalipiirissänne palstalta perussuomalaisiin kohdistuneet kriittiset arviot? Suositteko sensurointia vielä 2013 avoimessa Suomessa?
Veikko Leväniemi
Vimpeli

-----------------------------------

Tämä asiallinen kysymys on todellakin poistettu Vimpelin Suomi24:n sivuilta jatkuvasti.
Tosin, onhan sieltä ja kaikkialta muiltakin sivuilta poistettu kaikki Hongistoon viittaavat kirjoitukset.
Toivotaan, että Leväniemi saa vastauksen kysymykseensä edes lehden välityksellä.

Toivotan Veikko Leväniemelle ONNEA rohkeasta ja oikeasta teosta esittää kysymys lehdessä.

Rauhallinen päivä siis.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: