perjantai 8. helmikuuta 2013

Perjantai. Vaasa, Lapua. Itsenäysyyspuolue. EduskunnastaYm.

Ihanan aurinkoinen oli sää tänään. Pakkasen puolella oltiin koko päivän ja nytkin mittari näyttää - 13.6 astetta pakkasta. Onneksi oli sentään aurinkoista.

Aamusella Kauhajoen vieras suunnisti kohti kotiansa.
Minä ja kersa suunnistettiin kohti Vaasaa ja vietiin useisiin paikkoihin oikeusministeriön myöntämän keräyksen laatikoita.
Pitkä päivä, mutta vastaanotto oli hyvä ja kaikki meni eikä riittänytkään.
Takaisin tullessa poikettiin vielä Vöyrillä viemässä sinnekkin yksi laatikko. Valitettavasti
paperit sinne saadaan vasta maanantaina. Kaikki kun upposivat Vaasan sektorille.
Mutta, hyvää kannattaa odottaa.

Iltasella olin Itsenäysyyspuolueen Etelä-Pohjanmaan piirin kokouksessa.
Piirin hallituksen valinta oli yksi kokousasia.
Meikäläinen valittiin hallitukseen ja vara pj:n paikka tuli myös.
Pj on Matti Heinonen Jalasjärvellä ja muut ympäri E-P:n aluetta.
Kiitos luottamuksesta.
 ----------------------------
Kuulin, että Suomi24:n sivuille Vimpeli palstalle oli ilmaantunut Eduskunnassa kuuluisia töppejä.
Oikein piti mennä katsomaan ja nauruhan siinä tuli.
No, kaikki töppää joskus ja eduskunnassa kaikki kirjataan ylös, valitettavasti.


http://eduskuntanauraa.blogspot.fi/2011/11/reijo-hongisto.html

----------------------------------------------------
Anonyymi on lähettänyt kommentin koskien eilisen blogini kirjoitusta.


Vastaanottajat: e.kiviharju@hotmail.com
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Torstai. Ruotsin malli laitoshoidossa. Valtiopäivä...":

Ei ole mitään järkeä maksaa jäsenmaksua, säätiölle se menee.Kahvikupillista ei ole kentällä tarjottu ja mainostoimisto hoitaa muka äänet uurnille. Naisten kohtelu on todella muuta kuin median luomaa. Eliitti hommaa renikat ja juhlat lapsellista henkilöpalvontaa

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 7. helmikuuta 2013 22.39 
 
--------------------------------------------------------
 

Asiaa, 100 % asiaa anonyymi kirjoittaa. Ei voi kuin ihmetellä rahojen käyttöä ja naisten asemaa "ukko"puolueessa.

 

Jaaha siinäpä sitä taasen pitkän päivän saldoa.

Ai niin, kersa ja karvaiset jäävät vielä yöksi. Ohjelmaa kun piisaa.

 

Saunottua tuli, joten: Huomiseen  

 
 

Ei kommentteja: