perjantai 28. joulukuuta 2012

Torstai ja Perjantai

TORSTAI:

Ihanaa oli mennä hommiin "hermojansa" lepuuttamaan.
Väkeä meillä on pyörinyt, kuin Vilkkilässä kissoja. Outoa kyllä, mutta kaikki ei sukulaisia vaan jopa tuntemattomia. Mutta, eihän ovea voi sulkea apua tarvitsevilta. Ei, vaikka kuinka koville ottaisi.
(Purraan hammasta niin, että leukapielet ovat kipeinä.)

Päivä vierähti nopeasti ja hommia piisasi.

Iltasella toin "naapurin" kyydissäni kotiinsa Lapualta.
Sama matka, niin mikäs siinä.

Komiat lehdessä olleesta kirjoituksesta, jonka oli lähettänyt Neea niminen 6- vuotias tein
lastensuojeluilmoituksen. 
Ilmoitus lähti niin paikallisille lastensuojeluviranomaisille kuin poliisillekkin.
Komiat lehden vs, päätoimittaja Nahkalan mukaan Neea on tuttu ja taustat tarkistettu.
Toisessa tiedotteessa asia ei näin selvä ollutkaan ja Kuntayhtymä Kaksineuvoisen edustaja antoi lehdille tiedotteen, etteivät he tunne tapausta.
Tästä ristiriirasta johtuen katsoin parhaimmaksi viedä ilmoituksen poliisille asti.

Neea nimisiä n. 6- vuotiaita on yli 1500 kpl Suomessa.
Siinäpä sarkaa selvittää kuka ja mistä on kotoisin Neea, joka pyytää kaljatonta joulua Komiat lehden pääkirjoituksessa.
Tosin, uskon Nahkalan / Komiat lehden tietävän ko, Neean, mutta en ymmärrä miksi hän/ he eivät tehneet ilmoitusta viranomaisille vaan julkaisivat lehdessä kirjoituksen.  Kirjoituksen joka saattoi monen Neean joulun kyseenalaiseksi. Samoin monen Neean vanhemmat joutuivat silmätikuiksi.
Kirjoitus sai julkisuutta koko maassa, joten Neea nimisten ikähaarukkaan sopivien joulu taisi mennä pikkuisen pieleen.
 

Siinäpä sitä. Saunottu ei, joten: Huomiseen.

PERJANTAI:

Seinäjoki ja hommat siellä olivat perjantani saldo meikäläiselle.

Päivä meni totuttuun tapaan nopeasti ja joutuisasti.

Mies ja teini käväisivät tänään Jalasjärvellä ammuntakisoissa.
Hyvin oli teini tähdännyt.
Teini jäikin yöksi Seinäjoelle siskonsa luokse, kisojen jälkeen.

Iltasella 4 nuorukaista poikkesi teiniä tapaamaan, mutta teinihän oli omilla reissuillaan.

Kemin vieras käväisi iltasella meidän ulkosaunassa ja taisi nauttia saunasta?
Päätellen ajastaan jonka hän siellä vietti.
Mahtava muisto varmasti, etenkin näin täyden kuun aikana.
On kuin päivä olisi.

Puhelin päivä oli tämä päivä ja hyvä niin.
Moni asia nytkähti eteenpäin ja apua sai moni sitä tarvitseva.

Suomen hallitus tulisi välittömästi vaihtaa. Syitä on moniakin, mutta törkein niistä on vanhuksien palveluasumisen hinnoittelun puutos.
Asiaan on luvattu muutosta, mutta työryhmää ollaan vasta perustamassa.
Yksityisellä verhon nipsun korjaaminen oli maksanut vanhuksella 10,50 euroa. Aikaa ko, tehtävään oli kulunut 1-2 min.
Vanhuksille ei jää käyttörahaa omiin menoihinsa, kaikki kun on hinnoiteltu pilviin.
Ei mikään ihme, että vanhuksia kehoitetaan panttaamaan talonsa hoidon saamiseksi.
Törkeää.

Nykyinen hallitus puhuu vain puhumisen ilosta, mutta kaikki asiat retajaa.
Me, Suomalaiset emme ole tyhmiä, eivätkä etenkään vanhukset. 
Tämän asian kun hallituskin ymmärtäisi.

Kyllä olis töitä vähän isommallakin työkalulle.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.



Ei kommentteja: