sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sunnuntai. Muistakaa huomenna SUOJALASIT.

Kyllä oli vauhdikas päivä. Yöllä oli lunta satanut jonkin verran ja aamusta satoi vettä.
Mittari näytti + 2 astetta lämmintä ulkosalla. Nurmikko tuli paikoitellen näkyviin ja vesi tippuu ränneistä edelleen. Harvinainen sää näin, joulukuun toiseksi viimeisenä päivänä.

Teini ja Kemin vieras olivat aamusella reippaana hereillä. Teini oli paistanut kananmunia ja tehnyt pastaa itselleen klo: 6:00 aikoihin. Nälkä kun oli herättänyt.

Iltapäivästä tuli yllätysvieras / yllätysvieraat.
Hengetär saapui meille yhteisen tuttavamme kanssa, ko. mies henkilö Teuvalta.

Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa hyvä ystävä.

Aika vierähti kuin siivillä. Teuvan vieras käväisi kaupassa ostamassa iltatarjottavat ruat.
Kiitos, hyvää oli.

Saunottuakin tuli, naiset ja miehet tietenkin erikseen.

" Naapurikin" saapui iltapäivästä teinin ja Kemin vieraan seuraan.
Teinin huoneessa ovat maailmaa parantaneet nyt n, 6 tuntia. (Toki välillä syöden. heh. )

Huomenna on Uuden Vuoden aatto ja MUISTAKAA SUOJALASIT.
SUOJALASIT EHKÄISEVÄT LUKEMATTOMIA VAMMOJA.

Pyyntö suojalasienkäytön mainitsemisesta tuli, hälytystilassa olevalta henkilöltä.

Kypsyttäähän se, ettei SUOJALASIEN merkitys ole vieläkään kaikille selvillä

Ollaan siis varovaisia huomenna rakettien ja pommien ym, räjähteiden kanssa.
On ihan mukavaa olla näkevänä vielä vuoden 2013 alkaessa.

Huomiseen.

Ei kommentteja: