sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Sunnuntai, vesisadetta, kaksi kokousta, ym

Kyllä on lumet saaneet tänään kyytiä, vettä kun on satanut koko päivän.
Ulkosaunaan menevä polku on ihan puhdas lumesta ja jäästä.

Tänään oli kahdessa kokouksessa.
Ensimmäinen oli Kuntokeskuksella ollut paneeli jossa ns, nuoret ehdokkaat olivat esillä.
Eli, Kurvinen, Mattila ja Ruotsala, olivat tentattavina.
Komiat lehti oli tilaisuuden järjestänyt ja kahvitus kakkuineen oli onnistunut.
Väkeä oli todella paljon, mutta hyvin mahduttiin pieneen tilaan.

Komiat lehden päätoimittaja antoi minulle ensimmäisen kysymysvuoron yleisöstä.
( Etukäteen sovittu)
Kysymykseni koski näitä kuuluisia maakauppoja joista valituksia on lähtenyt toistakymmentä kappaletta Hallinto-Oikeuteen.

Kysyin ehdokas Kurvisen henkilökohtaista mielipidettä asialle, miksi ylihärmän seitsemän valtuutettua unohdettiin kutsua maakauppoja valmistelleisiin kokouksiin?
Samalla kiitin Ruotsalaa Ylihärmän valtuutettujen puolustamisessa valtuuston kokouksessa.

Kurvinen vastasi, mutta ei vastannut kysymykseeni.

Ehkä joskus tuleva kansanedustaja, vastaa mutta ei vastaa kysymyksiin.

Hauskaa meikäläisellä oli kun eräs henkilö jutteli Kurvisen vanhemmille ja kertoi erään lapsen toteamuksesta hänen katsoessaan ehdokaskuvia.
Lapsi oli sanonut: Täti, täti, täti, vauva, täti ym.
Vauva sanan lapsi oli sanonut katsoessaan Kurvisen kuvaa lehdessä.

Toivottavasti Kurvinen säilyttää pitkään nuorekkaan olemuksensa.
Voi sitten, vaikka 50- vuotiaana käydä 30- vuotiaasta.

Hyvä tilaisuus ja hyvin järjestetty. Ajanottokin vastauksissa mitattiin oikein äänimerkillä.
Hyvä Komiat lehti.

Illalla olimme mieheni kanssa kokouksessa kirjastolla. Kaikki eivät pääseet kokoukseen saapumaan, mutta kokoustaminen sujui hyvin.
Aika vierähti kokouksessa kuin siivillä, asiaa oli paljon ja paljon keskusteltiin asioista.
Oikein hyvä kokous.

Eipä näin sunnuntaina kummempia.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: