lauantai 9. huhtikuuta 2011

Lauantai, Vaalipaneeli Kankaalla, Kirjalahjoitus. Ym.

Tulipahan siivottua asuntoa pitkästä aikaa.
Mies ja teini lähtivät aikaisin aamusta kohti Vaasaa. Vaasassa oli iltapäivään asti kestävä teholeiri nuorille ampujille, ja huomenna sunnuntaina on leirin toinen päivä.

Siivousrauha oli siis taattu, lukuunottamatta kolmea karvaista kattia jotka pyörivät jaloissa.

Iltapäivästä oli vaalipaneeli kylätalo Tempauksella. Paneeli kesti n, 3 h, tunnelma ehdokkaiden välillä oli rento ja tuttavallinen.
Kysymyksiä esitettiin ja vastauksia saatiin, jopa ns. pitkänkaavan mukaisesti.

Hyvä mieli jäi varmasti kaikille tilaisuuteen osallistuneille.

Ennen yhdeksää nyt illalla, tuotiin Pirkanmaan suunnasta kirjalahjoituksia kirjastolle.
Lämmin Kiitos lahjoittajalle.

Joutsenia oli aamusta laskettu olevan pellolla n. 90 kappaletta.
Huikea määrä, ennätys toden totta.
Ennen vanhaan vaikka tulvia on ollut niin joutsenet eivät ole paikalle saapuneet, tietää kylän vanhempi väestö.

Myös muita lintuja on pellolle kokoontunut, puhumattakaan harvinaisessa "pöllöstä" joka on havaittu useaan otteeseen paikassa mihin sillan ja tien pitäisi kuntaliitossopimuksen mukaan
nousta ja olla valmis tänä vuonna.
Sillan läheisyyteen on luvattu lintutorni ym. mukavaa.

Uskallan kyllä epäillä, ettei ole lintuja mitä tiirata.
Autot hävittää kyllä uhanalaiset eläimet sektorilta.
Tosin ennen autoja, hävityksen tekevät työkoneet jos alueelle saapuvat?

Sauna jäi väliin, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: