keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Keskiviikko, S:joki, Kauhava, Perussuomalaiset / suomenruotsalaiset, ym.

Vaasan kersa oli meillä yötä.
Herättyämme tähän vesitihkuiseen päivään, suunnistimme ensiksi kohti Kauhavaa.
(Onneksi tiestä oli aukaistu yksi kaista käyttöön.)

Kauhavalla käväisin allekirjoittamassa erään kokouksen pöytäkirjan, tarkastaja kun olin.

Seinäjoki kutsui tämän jälkeen.
Minulla "hommat" ja kersalla shoppailu.

Kotiin palatessamme poikkesimme Ylihärmässä kaupassa ja vähän muillakin asioilla.
Oman paikan kauppaa pitää kannattaa. Muistakaa muutkin tämä asia.

Oiken on naurattanut tämä hysterian lietsominen Perussuomalaisten ja suomenruotsalaisten välillä.
Eräs eduskuntaan valittu oli ehdottanut Ylen sivulla, että Dragsvikin varuskunta voitaisiin lakkauttaa säästösyistä. Tässä kirjoitus, joka on täysin utopistinen:

"Perussuomalaiset haluavat jatkaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaa, korottaa puolustuksen määrärahoja ja ohjata kenraaleita tulevan puolustusremontin toteutuksessa. Puolueen turvallisuuspoliittinen asiantuntija, sotahistorian dosentti ja tuore kansanedustaja Jussi Niinistö säilyttäisi kaikki varuskunnat, mutta voisi harkita Dragsvikin lakkauttamista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Jussi Niinistö on jo kertonut olevansa kiinnostunut puolustusministerin salkusta.

- Meillä on tarkoitus säilyttää yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustus, vahva reservi ja NATOon emme näe tarvetta liittyä tällä vaalikaudella. Me haluamme säilyttää tämän perinteisen suomalaisen turvallisuuspoliittisen linjan, Niinistö toteaa.

- Perussuomalaiset ovat valmiita jopa maltilliseen puolustusvoimain määrärahan korotukseen, ottaen huomioon tämän edessä olevan puolustusvoimauudistuksen ja materiaalin kallistumisen.

"Dragsvikille vain kielipoliittiset perusteet"

Suomen puolustusvoimat on määrä uudistaa alkavalla vaalikaudella perusteellisesti. Kaikkien puolustusremonttien yhteydessä eniten on riidelty varuskuntien kohtalosta. Niinistön mukaan ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan lakkauttaminen saattaisi säästösyistä tulla kysymykseen.

- Perussuomalaiset eivät ole lakkauttamassa yhtään varuskuntaa Suomesta, mutta jos yksi varuskunta pitää lakkauttaa, olkoon se sitten Dragsvik. Sille ei ole sotilaspoliittisia eikä myöskään aluepoliittisia perusteita, on vain kielipoliittiset perusteet.

Jussi Niinistön mielestä suomenruotsalaisten varuskunta Dragsvik voitaisiin vaivattomasti yhdistää esimerkiksi Upinniemeen. Niinistön mukaan puolustuksessa syntyisi säästöjä mm. venäläisperäisen tykistön elinkaarta jatkamalla. Hän miettisi myös uusiksi puolustusvoimain helikopteritarpeen ja Hornettien rynnäkkövarustuksen.

Perussuomalaiset tahtoo vaikuttaa uudistukseen

Puolustusvoimain remontti onkin perussuomalaisten mielestä niin tärkeä asia, ettei sen toteutusta voi jättää yksin ammattisotilaiden käsiin.

- Emme ole antamassa kenraaleille vapaita käsiä toteuttaa puolustusvoimain uudistus. Pelkäämme, että se olisi johtamassa Ruotsin tielle eli yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseen. Ensin siirryttäisiin valikoivaan asevelvollisuuteen, ja sen tien päässä valitettavasti aina häämöttää palkka-armeija.

- Poliittista ohjausta tarvitaan ja perussuomalaiset ovat sitä valmiita antamaan armeijan johdolle, Niinistö kertoo."


Samoin kirjoitukset joissa suomenruotsalaisia vedetään "turpaan". ym. erikoiset, todella erikoiset kannanotot niin lehdissä kuin netissäkin, koskien suomenruotsalaisia, kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Kirjoittaa saa toki omia mielipiteitään, ihan omana itsenään.
Mutta ja iso mutta on, ettei Suomen lakia lähde persutkaan muuttamaan.

Suomenruotsalaisilla on lakiin kirjoitetut oikeutensa ja tämän tietää jokainen Perussuomalainen.
Perussuomalaisilla ei ole OIKEASTI mitään suomenruotsalaisia vastaan. Kysymys on ollut enemmänkin pakkoruotsin poistamisesta, josta asiaa on lähdetty paisuttelemaan.
Media, se luo kaikenlaisia illuusioita.
Todellisuus on ihan toinen.

Vaasasta valittiin eduskuntaan suomenruotsalaisuuden kannattajia persujen listoilta.
Samoin myös muut Vaasan vaalipiirin valitut persujen kansanedustajat eivät vastusta suomenruotsalaisuutta, eivätkä heidän kulttuuriaan ja oikeuksiaan.

Turhat höpinät saisi media ja yksittäiset "idiootti" kansanedustajat lopettaa.

Jokainen suomalainen, myös suomenruotsalainen on tärkeä persuille.

Suomenruotsalainen kun sattumoisin on suomalainen.

Ainostaan "turhat" maahanmuuttajat ovat persuille tärkeä asia selvitettäväksi (esimerkiksi oman maan työttömien työllistäminen) samoin muiden maiden tukeminen oman kansan kustannuksella.

Käytän sanaa persu, koska se on tutumpi kaikille.

Siinä sitä taas todellisuutta.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

Ps. Kansanedustaja Maria Tolppanen on ottanut kantaa. ko. varuskunnan lopettamiseen.
Varuskuntaa ei lopeteta, jos tyttöjä ja poikia armeijaan löytyy.
Tämä on täysin ymmärrettävää.
Ei toimivaa varuskuntaa lopeteta, kuin alokkaiden puuttuessa.

Omana mielipiteenäni totean:
Sama asia on koulujen kanssa, jos ei oppilaita: Suljetaan.

Tytöt ja pojat, nyt ilmoittautumaan ko. varuskuntaan. Näin takaatte varuskunnan säilymisen.

Ei kommentteja: