perjantai 1. huhtikuuta 2011

Perjantai. Vaasa, Kokous, Ym. Ym

Ei ollut tänään mikään aurinkoinen päivä. Pilvistä oli koko päivän.
Itseäni kutsui aamusella Vaasa ja Vaasan tori.
Mahtama tapahtuma Vaasan torilla oli kokonaisuudessaan.
Musiikkia, ehdokkaita, vakavia keskusteluita, ym.

Hauskaa oli ja päivästä muodostui sellainen kuin oletinkin, eli hauska, asiallinen, mutta myös humoristinen.
Huumori, sitä tarvitaan jokaisessa käänteessä.
Ilman huumoria elämä olisi tosi tylsää.
Tokihan, meitä ihmisiä on myös tosikoita ja tosikoille huumori on kirosana.
Mutta, annetaan kaikkien kukkien kukkia ihan omalla tyylillään.

Illalla olimme mieheni kanssa Kamarikirjaston kokouksessa. Valitettavasti muut menot kutsuivat keskenkaiken, joten sihteerin virkaa sai hoitaa toinen henkilö.

Mielenkiintoinen kokous sinänsä, että paikalla oli henkilö josta johtokunta ei etukäteen ollut päättänyt. Eikä saanut mitään etukäteistietoa.
Eipä siinä mitään, ollaan avarasydämisiä kutsuttua kohtaan.

Olen nyt illalla yrittänyt saada henkilön nimeä selville eräältä johtokunnan jäseneltä.
Puhelin piippasi varattu kun soitin, joten laitoin tekstarin nimen tiedustelun suhteen.
Laitoin jopa toisen viestin, mutta vastausta ei ole tullut.

Todella outoa, ettei paikalla olleen ihmisen nimeä voida kertoa jälkikäteen.
Henkilö edusti kuitenkin kylien asioita.
Itse kun en kokouksessa ehtinyt olla loppuun asti.
No, eiköhän henkilön saa selville muutakin kautta, jos rahastonhoitaja ei halua sitä kertoa minulle. Aika erikoista toimintaa. Olisiko asioissa jotain hämärää?
Tiedä häntä, mutta normaalisti viestiin tai puhelimeen vastataan, etenkin kun puhelu oli menossa kun yritin soittaa hänelle.

Eiköhän todellisuus tule esiin tässäkin asiassa.
Yksi ilonaihe asioissa on, meikäläinen on kohta velaaton. Velaaton erään takauksen suhteen.
Takauksen minkä eteen olen kuluttanut bensaa ja vapaa-aikaani tolkuttomasti.

Siinähän sitä päivän rientoja ja menoja.

Ei siis mitään ihmeellistä, verrattuna edellisiin kokouksiin.
Vaasan torilla nautin oikeasti mahtavasta tunnelmasta ja ihmisten kanssa keskustelusta.

Mahtava päivä, Kiitos kumppanit teille.

Saunottu on, joten: Huomiseen

PS. Käväisin Vaasassa tapaamassa karvaisia "lapsenlapsia" sekä "kersaa", ei karvainen.
"Lapsenlapsista" Kisu oli eniten ymmällä kun "mummu" saapui kylään.
On siinä "mummulla" "kersat" äitiänsä myöten. Heh.

Toinen. Ps. Jouduitteko aprillipilan kohteeksi tänään?
Lehdissä oli mahtavia aprillipiloja, melkein uskoin yhden, eli tiemaksun. Heh, ja kuravettä päälle.

Ei kommentteja: