perjantai 29. huhtikuuta 2011

Perjantai, Alajärvi. Arpapalkinnot .Ym.

Aamusta heräsin outoon ääneen. Ääni syntyi, kun vesisade ropisi kunnolla katolle.
Sade kesti tosin vain hetken, mutta antoi virkistystä luonnolle.

Vaasan kersa oli vielä meillä yötä, joten aamusella suunnistimme yhdessä Alajärvelle.
Minulla oli työtapahtuma ja kersa sai shoppailla sen aikaa.
Todella kaunista seutua oli Alajärvi, jopa näin keväällä.
Kuinka kaunis Alajärvi onkaan kesällä ? Täytyy varmasti käväistä katsomassa kesällä ko. paikkaa.

Ennen Alajärvelle menoa vein Yhteisvastuukeräyslistan rahat pankkiin. Oli viimeinen hetki toimittaa rahat niille kenelle ne kuuluivat.
Samalla käväisin hakemassa arpapalkintoja Ylihärmän Perussuomalaisten huomista toritapahtumaa varten.

Onnea oli matkassa, sain todella hyviä palkintoja. Jopa niin hyviä, että palkintolistaa piti pikkuisen muokata.

"Naapuria" ehdin kuskata asioille Ylihärmään iltapäivästä ja samalla käydä omilla asioilla myös.

Vävy saapui meille iltapäivästä. Maailmaa parannettiin ja vitsiä heiteltiin, puolin ja toisin.
Vävy ja kersa lähtivät illalla kohti Vaasaa, kahdella autolla.
"Lapsenlapset" jäivät vielä "mummulaan" hellään hoitoon. Edelleen, heh, heh.
Kuri, sitä "mummulasta" löytyy. ( Ilmankos tykkäävät olla "mummulassa", on varmasti turvallista)

Saunottu ei suihku sai riittää, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: