torstai 6. toukokuuta 2010

Torstai, Kauhava, Ylihärmä, tienvarsien siivouskökkä.

Hieno ja tuuleton päivä. Ylihärmän keskustassa tosin tuli rantää n. 10 min, meillä ei satanut tippaakaan.

Aamusta lähdin ensin asioimaan täällä Kankaalla. "Naapureissa" tuli poikettua, samoin kirjastossa johon toisen "naapurin" kanssa veimme hänen tekemänsä hyllyn lastenkirjoille.

Sitten kutsui Kauhava ja verotoimisto. Onneksi ruuhkaa ei ollut ja ehdin ajoissa Ylihärmään hierontaan.
Sieltä sain ohjeeksi, ei imurointia, koukkimista, vain rauhallista oleskelua hieronnan jälkeen.
No, kaikkia ohjeita tuli rikottua. Valitettavasti.

Aloitin kotona auton siivouksella niin sisältä kuin päältäkin.

Illalla oli Kyläseura Tempauksen järjestämä tienvarsien siivouskökkä johon osallistuin.
Tuli kuljettua ojan pohjia ja noukittua roskia jätesäkkiin.
Anteeksi vain hieroja, lupaan ensi kerralla totella. (jos mahdollista )

Lapsia ja nuorisoa osallistui todella hienosti siivoukseen, melkein meinasi loppua siivottavat alueet kesken kun nuoriso ryntäsi talkoisiin.

Hienoa, että nuoriso ymmärtää mitä kökkätyö merkitsee, heistä myös näki että he nauttivat siitä.

Vaasan "kersa" tuli iltasella käymään ja "lapsenlapset" ne karvaiset jäivät "mummulaan" hoitoon.

Siinä päivä mennä vierähti, saunassa tuli oltua. Huomiseen, siis.

Ei kommentteja: