lauantai 15. toukokuuta 2010

Launtai, Seinäjoki sekä työt ulkona. Mahtava sää.

Helle oli tänään todellista ja nautittavaa.
Vaasan sakki tuli jo aamusella, nauttimaan Ylihärmän auringosta.

Päivällä käväisimme Seinäjoella tapaamassa tuoretta ja tulevaa Ylioppilasta.
On se hienoa ja mahtavaa kun yksi tavoite on saavutettu opiskelussa.

Iltapäivä menikin grillatessa, ulkona syödessä ja minun karsiessani kuolleita oksia pajusta.
Pienen pieni sade meni ylitsemme, ei taaskaan edes tuolit ulkona kastuneet.

Vaasan "kersan" kanssa kävimme iltasella pyöräilemässä.
Onneksi menimme ns. kirjaston ulko-ovi oli kokonaan auki. Ketään ei näkynyt missään ja huuteluihin ei vastattu.
Laitoin oven kiinni, ettei ns.kahvipaikasta varasteta mitään.
Joku oli käväissyt paikalla hakemassa yhtä hyllyä ja luultavasti unohtanut sulkea oven.
Tämä on ainut loogisin selitys avoimelle ovelle käytävään ja kahvitupaan.

No aina sattuu ja tapahtuu.

Saunottu on ja iho on melkein palanut runsaasta auringosta. Huomiseen, siis.

Lapsenlapset, ne karvaiset jäivät mummulaan vielä lomalle.

Ei kommentteja: