tiistai 25. toukokuuta 2010

Tiistai, Opetusministeriön lausunto esikoululaisista.

Vettä satoi koko päivän, iltapäivä ja ilta ovat olleet aurinkoisia.
Tuli päivänaikana siivottua vaatehuone sekä ns. työhuone.

Illalla olimme koulun sulkemisuhkaa koskevassa kokouksessa Kotiseututalo-Keskikankaalla, emme siis Tempauksella kuten eilen virheellisesti ilmoitin.
Luulo ei ole tiedon väärti, niinhän sitä sanotaan.

Paljon oli kyläläisiä kokoontunut paikalle, samaten Ylihärmän valtuutettuja sekä sivistyslautakunnan edustusta. Huolimatta Sivystystoimen johtajan lausumasta: Emme jalkaudu lopettusuhan olevien koulujen tilaisuuksiin, joita vanhemmat järjestävät.

Kyllä näki, että kyläläiset olivat omansa puolta. Mikä on ihan oikein.

Päivällä soittelin Opetusministeriöön kaksikin kertaa. Ensimmäisellä kerralla ei kaikki selvinnyt.
Opetusministeriöstä todettiin: Jos esikoululaisen/esikoululaiset osallistuvat normaaliin koulunkäyntiin luokassa heidät pitää laskea koulun oppilaiksi.
Näin ei Kankaan koulun kohdalla ollut tapahtunut.

Samoin selvisi, että esikoululaisen/ alakoululaisen odotusaika saa olla enintään 2 ja ½ tuntia.
Tälle ajalle heille on järjestettävä ohjattua ja valvottua toimintaa.
Samoin lapsen oikeus lähimpään kouluun säilyy, vaikka laki jonkinverran muuttuukin.

Kankaan koulu sai juuri lisää oppilaita ihan lakisääteisesti. Ihmettelen kyllä miksi asiaa ei tarkistettu ajoissa, miksi kuntalaisen piti se tehdä? Tosin ILO MIELIN.
Alaraja sulkemiseen on nyt kaukana.
Toivottavasti kuntaliitossopimusta noudatetaan ja koulut joissa on vaadittu oppilasmäärä saavat jatkaa.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen. (toivottavasti aurinkoiseen sellaiseen)

Ei kommentteja: