perjantai 14. toukokuuta 2010

Perjantai, Kauhavalla, Ylihärmässä sekä kirjastolla

Ihana oli sää tänään, lämpömittari helli meitä jopa + 26 asteessa. Mahtavaa.
Illasta ukkonen riehui lähiseudulla ja varmasti rankasti satoikin.
Meillä satoi n. 5 minuuttia, ei kastellut edes puutarhatuoleja.

Mieheni oli aamupäivästä hautajaisissa. Lämpimän ja kyläläisten arvostaman henkilön maanpäällinen kuori siunattiin lepoon.
Itse henkilö, eli sielu joka ajattelee ja tuntee on taivaan ihanuudessa.
Kuoret jäävät omaisia lohduttamaan, mutta henkilö jatkaa taivaltaan. Paikkaan mistä takaisin haluta ei. Ei murhetta, tuskaa siellä tunneta.
Omaisia aikanaan taivaiseen saapuviksi odotellaan, toiveena heillekkin saman onnen tarjota taivaisiin siirtynyt saa.

Osanottoni, vielä kerran.

Iltapäivästä, lähdimme porukalla Kauhavalle. Vaasan "lapsenlapsi", Nella käväisi eläinlääkärillä ja teini röntgenissä.
Kummallekkin puhtaat paperit, ei vikaa. Hyvä niin.

Ylihärmään saavuttuamme käväisimme avajaisissa ja otimme osaa arvontaan.
Soittoa ei ole kuulunut, eli Nella ei tainnut voittaa kyytiä ralliautossa. Heh, laitoin arvontalapun Nellan nimellä.

Illasta mieheni jatkoi hyllyn tekoa kirjastolle. Valmista tuli ja hylly on siirretty paikalle johon mieheni sen halusi.
Täytyy todeta taas kerran, hyvä paikka ja asiakkaita palveleva.
Ei liian tukkuista edelleenkään, ilmavuus säilyy.

Ai niin tuli mieleen:

Puhelin kirjastolle on : 046 58 244 62. Siihen voi soitella kirjaston aukioloaikana tai lähettää viestejä sekä kysymyksiä.
Sähköinen osoite on: www.kamarikirjasto.fi

Siinähän sitä, päivän ohjelmaa.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen

Ei kommentteja: