maanantai 10. toukokuuta 2010

Maanantai, harmaata edelleen. Komiat- lehden ja Eijan keskustelu Suomi24:n sivuilla.

Harmaata oli tänääkin. Aamupäivästä lähdin "naapurin" kyydissä Kauhavalle asioimaan. Kaupungintalolla vierähtikin n. pari tuntia. Hauskaa oli, ainakin minulla kun sai hallintojohtajaa vähäsen "härnätä".

Illalla poikkesin kamarikirjastolla, porukkaa kävi ihan mukavasti paikalla.

Eilen välitin Komiat-lehteen maksullisen ilmoituksen, no sieltä vastattiin sähköpostiini ettei tekstiä julkaista. Kirjoitin asiasta Suomi24:n sivuille, johonka sain vastauksen lehdeltä.

OLKAA HYVÄT, NAUTINNOLLISTA LUKUHETKEÄ:
--------------------------------------

EIJA:

Komiat lehti teki taas kerran oudon tempauksen.
Alahärmän, Kauhavan, Kortesjärven ja Ylihärmän OSUUSPANKKIEN jäsen äänestys yhteytymisestä on 18.5.2010 jokaisessa pankissa.
Ajattelin, aikaa kun on ilmoituksesta kulunut muistuttaa jäsenistöä äänestämisen tärkeydestä.
Kirjoituksessa ei ollut mitään provosoivaa.
Ilmoitin jopa maksavani ilmoituksen, että varmasti julkaistaan.

Mitä teki Komiat lehti?

Päätoimittaja Kojola ilmoitti, ettei julkaise Osuuspankin jäsenistölle suunnattuja kirjoituksia, edes maksusta.
Osuuspankki ilmoittaa itse jos haluaa, komiat lehti totesi.

Varmasti näin on, mutta tärkeän jäsenäänestyksen ollesssa kyseessä olisi olettanut että muistuttaa saa tilaisuudesta josta on ilmoitettu jo kuukausi sitten.

Pahempaa sananvapauden riistoa ei ole nähty.
Komiat lehti kieltäytyi myös julkaisesmasta Perussuomalaisten pientä tekstiä Vapputilaisuudesta.
Päätoimittaja Kojola vetosi silloin tasapuolisuuteen, lehdessä kun ei ollut muiden puolueiden tapahtumista mitään.

Venäjän sensuuri jää kohta kakkoseksi Komiat lehdelle.
Valitettavasti.
--------------------------------

KOMIAT-LEHTI:

"Komiat-lehdestä luet juttuja uuden Kauhavan kaupungin tapahtumista ja asukkaiden touhuista. Teemalehdissä käsittelemme kulloinkin ajankohtaisia aiheita ja tapahtumia ympäri uutta Kauhavaa. Teemanumerot julkaistaan kerran kuussa, ja ne tavoittavat 13 000 taloutta myös Kauhavan rajojen ulkopuolella.

Otamme mielellämme vastaan juttuvinkkejä ja itse kirjoitettuja juttuja. Yleisönosastoon voi jättää kirjoituksen, ja Luuri-palstalle voi soittaa asioista jotka ilahduttavat tai suututtavat. Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@komiatlehti.fi, ja toimituksen puhelinnumerot löytyvät yhteystiedot-sivulta.

Pidetään yhteyttä!"

Tarja Kojola, Päätoimittaja
Mia Kärkkäinen, Toimittaja
Anu Nahkala, Toimittaja

Ilkka-Yhtymä Oyj
----------------------------------------------
EIJA:

Kiitos
Kiitos tiedosta ja ihan mukava huomata, että seuraat Suomi24:n sivuja.
Olisin toivonut, että vastauksesi minulle kirjoituksistani lehteenne olisivat olleet yhtä lupaavia.
Ehkä tulevaisuudessa voitte julkaista tapahtumista, jopa ihan yksittäistapahtumista.
Tasapuolisuus jutuissa joita ei julkaista ilman, että joku muukin järjestää ei oikein sovi kuvioon
------------------------------------------

Että niin, no toivottavasti jäsenistö muistaa mennä äänestämään aiheesta:
Sijaitseeko oman pankkinne pääpaikka Kauhavalla vai eikö?
Osuuspankin johtajien mielestä liittyminen yhteen ei muuta mitään.
Minkä takia sitten pitää yhteen liityä?
Haisee ja pahalle, etten sanoisi ja sanonkin.

----------------------------------------------------KOMMENTTI SUOMI24:N SIVUILTA:

Joku ilmoitti Suomi24:n sivuilla, että kyseinen Komiat-lehden vastaus on kopioitu lehden toimintaperiaatteesta.
Mettään menee vieläkin pahemmin jos näin on. Eihän lehden ilmoittama ohjenuora toiminnalleen ole nykyisin käytössä.
Ehkä lehden olisi syytä tutustua oman toimintansa markkinoimiseen, näkyy ainakin päätoimittajalta unohtuneen.
--------------------------------------------------------

Tänään vihdoinkin kävin saunassa, ai että teki hyvää.

Huomiseen, hyvät lukijat.

Ps. Lämmin Osanottoni Kauhajoelle Jonin omaisille.
Joni oli hieno mies ja kohtelias, aina aukaisemassa ovia nauraen.
Joskus lähtö yllättää läheiset, mutta Joni perille päässyt on.

Ei kommentteja: