perjantai 4. syyskuuta 2009

Torstai ja Perjantai

Eilen, torstaina päivä sujahti mukavasti. Tein iltaa varten pienen tarjoilun valmiiksi.
Illalla meillä oli Ylihärmän perussuomalaisten kokous.
Vieraita kokoukseen tuli Kauhajoelta. Meillä oli oikein mukava ja lämminhenkinen kokous.
Kokouksen päätyttyä kävimme tutustumassa kamarikirjastoon. Niin kauhajokilaisetkin kuin Ylihärmäläiset kehuivat kirjastoa todella kotoisaksi ja viihtyisäksi.
Kauhajoelta oleva rouva totesikin: Ei täältä malttaisi lähteä pois.
Voiko parempaa kiitosta kamarikirjaston porukka saada?

Tänään, perjantaina päivä on vierähtänyt nopeasti.
Vaasan "kersa", vävy ja Kisu tulivat iltapäivästä kylään.
Iltaa vietimme saunoen ja "kersan" mukaan ihaillen kauneinta Kisua.
No, kauneus on katsojan silmässä.

Ei ihmeempi ole tapahtunut, Ilkkaan ja Pohjalaiseen kirjoitin rehellisen kirjoituksen siitä, kuinka ns.valtapuolueet ovat halunneet, että lopetan todellisuuden kirjoittelun lehdissä.
Onneksi, meillä on sananvapaus.

Saunassa tuli jo oltua "kersan" kanssa. Joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: