sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Sunnuntai, tunkua Perussuomalaisten nuoriin.

Tämä päivä vierähti tinatessa ja hioessa lasitöitäni.
Mieheni kehui: Kyllä on isoja rakoja työssä, kun käväisi vilkaisemassa.
Rakoja? Ei siellä mitään rakoja ollut, marmatti vaan kun sai jatkaa tinausta puolestani. Heh, heh.

Yllättäviäkin kysymyksiä voi tulla eteen, mm. mikä on alaikäraja Perussuomalaisiin nuoriin?
Nuoret joilla on oma näkemys, esittivät ko. kysymyksen.
Oikein piti soittaa ja tarkistaa asia.
Ns. Alaikärajaa ei ole, yläikäraja on n. 36. vuotta.
Tosin liittymisestä ei mene mitään maksuakaan, mukana voi olla ja vaikuttaa, mutta äänioikeutta ei ole ennen kuin on 16.v. ja maksanut jäsenmaksun.
Näin se suurin piirtein meni, jos oikein ymmärsin saamani tiedon.

Ilkka, julkaisi tänään lehtikirjoitukseni.
Tosin "hiukan" siistittynä.
Kirjoitin paljon "kärkevämmin" ja enempi kuin julkaistu teksti.

Tosin siinä tulee kaikki olennainen esiin.
Tässä, Ilkan julkaisema kirjoitukseni.

Yleisöltä

Kauhavan "suurimmille" puolueille

sunnuntai 06.09.2009

Olen kuullut, kuinka teitä niin sanottuna suurimpia puolueita ärsyttävät suorasukaiset kirjoitukseni Kauhavan asioista lehdissä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että emme elä missään Neuvostoliitossa vaan Suomessa.

Ymmärrän toki teitäkin. Tuon esiin kaiken mikä haluttaisiin pitää pimennossa, mutta tämä ei ole oikein kuntalaisia kohtaan. Yksi esimerkki pimennossa pitämisestä voisi olla vaikka tämä kuuluisa hanke Annela-Kangas-sillasta ja tiestä. Ryhmä joka valittiin asiaa pohtimaan on lopettanut työnsä jo juhannuksena, mutta kuntalaisia ei asiasta ole informoitu mitenkään.

Petri Salo, ryhmän puheenjohtaja, ilmoitti, kuinka kirjoitukseni Ilkassa 31.08.2009 antoi väärän kuvan hänen metodeistaan hankkeen suhteen. Hän pyysi, että korjaisin kirjoituksesta syntyneen mielikuvan, että hän vastustaisi hanketta.

Petri Salo (kok.) kannattaa sillan ja tien rakentamista, vaikka velkaa otettaisiin 4-5 miljoonaa euroa.

Minä taasen vastustan siltaa ja tietä, sekä miljoonien eurojen velanottoa hankkeeseen. Tosin kaupunki, joka on hakenut köyhäinapua ei taida kovin helposti saada kyseistä lainaa.

Samoin niin sanottu matonpesupaikkojen tyhjentäminen laitteista olisi voitu ilman laitteiden pois vientiä hoitaa kysymällä: "Ottaako jokin yhdistys laitteet vastuulleen?" Eikä jälkikäteen, kirjoitustani seuraavana päivänä.

Perussuomalaisella on oikeus kirjoittaa asiat niin kuin ne ovat. Ainut "ryhmäkuri" on, että kirjoitukset perustuvat todellisuuteen.

Eija Kiviharju-Ketola Ylihärmä


Ammattitaitoisia ovat Ilkassa. Kiitos julkaisusta ja "kevennyksestä".


Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: