keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Keskiviikko, Kamarikirjasto, Kauhava ja Kisu

Aamusta lähdin anopin ja erään herrasmiehen seurassa Lapualle.
Ensin kävimme torilla ja sitten muilla asioilla.
Anoppi tarjosi ruan seisovasta pöydästä.( Kyllä me syötiinkin.) Harvoin tulee mentyä ruokailemaan mihinkään, kotona kun tulee ruoka laitettua pakosta.

Siinähän päivä mukavasti vierähtikin. Iltasella vahasin olohuoneen lattian kunhan ensin oli tavarat kannettu pois tieltä. Huh, mikä urakka.

KAMARIKIRJASTO sai tänään uuden ja pysyvän verkkotunnuksen.
Eli: www.kamarikirjasto.fi
Jos ei tule näkyviin kannattaa painaa tietokoneen näppäimistötä F5, niin johan näkyy.

Kauhava: Oikein nauratti kun luki tänään lehtiä.
Yhteensä viisi (5)eri yleisönosasto kirjoitusta joissa perättiin Kauhavalta järkevää taloudenhoitoa, aiheena silta ja tie välille Kangas-Annala.
Onhan se todella erikoista päätöksentekoa, jossa monta miljoonaa euroa maksavaa siltaa ja tietä ympätään paikkaan, jota kankaalaiset itse eivät halua.

Samaan aikaa ilmoitetaan koulujen lakkauttamisesta, kaksi (2) Kortesjärveltä, kaksi (2) Ylihärmästä ja yksi (1) Kauhavalta. Syynä, ei ole rahaa.

Kuntalaisilla näyttää todellisuudentaju olevan tallella.
Lapset ja vanhukset ensin saakoon apua, sitten vasta silta ja tie, jota ei edes haluta.

"Korkeimmalla" tasolla velloo rahojen väärinkäyttö.
Pakko on kohta alkaa ajattelemaan, mitä se on näin maakuntatasolla.

Etenkin kun yhdestä sillasta ja tiestä on tullut eräille päättäjille ns.pakkomielle.
Miksi?

Miksi, pitää rakentaa kun rahaa ei ole tarpeellisempaankaan.
Vanhusten kuljetuspalvelu lopetettiin, lasten hammaslääkäri kuljetukset lopetettiin, kouluja suljetaan, matonpesupaikat suljettiin, terveyskeskus palvelut heikkenevät entisestään, nuorisoa henkisesti auttavan ihmisen virka, ainakin Ylihärmässä lopetettiin, lomautusvaroitus Kauhavan työntekijöille on annettu ym. ym.

Siitä huolimatta siltaa ja tietä vain runnotaan läpi, vaikkei rahaa ole.
Toki, kaupunginjohtajan palkka muistettiin korottaa heti kuntaliitoksen tultua voimaan.
Syyksi ilmoitettiin, ettei alainen voi saada korkeampaa palkkaa kuin "johtaja".
Joillakin kun sattui olemaan parempi palkka entisten kuntien palkkalistoilla, kun oli varaa maksaa hyvin tehdystä työstä.
Tämähän ei ollut ollenkaan sopivaa, palkat piti saada vastaamaan "todellisuutta" eli, "pomolle" enempi kuin alaiselle.

Erikoisinta tämän päivän yleisönosasto kirjoituksissa oli, että n. neljä (4) kirjoittajaa mainitsi ettei liitossopimuksessa ole mainintaa ko.hankkeesta.

Mielenkiintoista, projekti on yksi kuntaliitoksen tärkeimpiä asioista.
Kuntaliitossopimuksesta pitää ja täytyy löytyä kohta jossa asiasta on tekstiä selvällä suomen kielellä.
Ilman merkintää kuntaliitosssopimuksessa tie-ja siltahanke on vain sanahelinää.

Iloisempiin uutisiin:
Vaasan Kisu vietti tänään syntymäpäiväänsä, tasan kaksi vuotta tuli täyteen.
Onnea vaan Kisulle meidän Miukulta.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: