torstai 24. syyskuuta 2009

Torstai, dementoitunut Suomen johto.

Kyllä oli mahtava syyspäivä tänään, aurinko lämmitti ja sai aikaan keikenlaisia syksyyn liittyviä toimintoja.
Kukkaset piti istuttaa kevättä varten, kynttilöitä teki mieli lisäillä, puolukkametsä kutsui ym.ym.

Osan toimista tein, toiset jätin viikonlopulle.

Eteinenkin tuli tänään vahattua, kyllä nyt kiiltää. (Vaikka itse sanonkin.)

Kamarikirjaston kotisivut ovat saaneet pelkkää kiitosta.
Kiitos myös Kauhavan kaupungille, joka laittoi kamarikirjaston osoitteen näkyviin omilla sivuillansa.

Illalla käväisin kamarikirjastolla, väkeä kävi tasaiseen tahtiin.
Uusiakin kävijöitä tuli. He tulivat laittamaan listaan osanottonsa, jolla edesmenneitä muistetaan.

Kyllä he ihailivat ja viihtyivät kamarikirjastolla. Lupasivat tulla uudelleen, lainauksien merkeissä tai muuten vain istumaan ja juttelemaan.
Sehän kamarikirjaston tarkoitus onkin, yhdistää kyläläisiä kaikin tavoin.

Kamarikirjastolla on aina lista niin syntyneille, kihlautuneille, avioituneille, poismenneille kuin pyöreitä vuosia täyttäville.
Meillä on ollut myös Konfirmaatio lista, kylän nuorelle.

Kunhan saamme tiedon edellä mainituista tiedoista, lista ilmaantuu kyläläisten ym, käyttöön.

Dementia.
Dementia on paha sairaus ja nyt näyttää, että Suomea "johtavat" useat ministerit,osa kansanedustajista, puolueiden johtajat, päämisteriä myöten ovat sairastuneet kyseiseen tautiin.

On ehkä väärin verrata nykyisen "johdon" muistamattomuutta dementiaan, koska moni oikeasti sitä sairastaa.
Pyydän anteeksi teiltä, joilla ko.tauti on, mutta "päättäjien" sanontaja ei voi muuhun verrata.

Tosin ei voi olla varmaa tietoa kuinka moni "päättäjä" oikeasti ko.tautia sairastaa.
Lehtien mukaan aika moni.
Ei muisteta mistä, mitä ja milloin on rahaa saatu.

Kyse on todella isoista summista, jos "päättäjä" vetoaa: En tiennyt mistä tuki tuli tai kuinka iso, niin: Miten hän voi osata hoitaa suomalaisen asioita kun ei osaa hoitaa omiakaan asioitansa.

Millainen kirjanpito on silloin eri yhteisöillä, jos niistä ei ko. asioita löydy.
Löytyyhän toki kun pengotaan, ihmettelen vain miksi ne pitää penkoa?
Kyllä jokaisen ehdokkaan, jokaisissa vaaleissa pitäisi tietää mistä raha tulee.

On turha väittää, en tiennyt.

Tämä näkyy olevan muistamattomuuden toinen puoli, ei väliä mistä rahaa tulee, kunhan tulee.

Jos tavallinen työläinen tekee ns. pimeän keikan ja jää kiinni.
Rapsut tulee ja kovat. Tosin voisihan hänkin väittää: En muista olleeni silloin töissä, tutkitaampa tarkemmin niin huomaatte, että olin töissä luvalla.

Tämän käsityksen saa kun lukee "päättäjien" vastauksia rahoituksesta.
Sain, mutta en saanut.


Jaaha, siinä sitä taas palautetta.
Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: