maanantai 23. helmikuuta 2009

Maanantain "seikkailut"

Seikkailu ei taida olla oikea sana kuvaamaan päivän tapahtumia.

Vieraat ainakin heräsivät kun annoin poliisin kuulla kunniansa yöllä puhelimessa.

Ottis oli meillä eikä halunnut lähteä kotiinsa no, jäi yöksi.
Ottiksen puhelin soi 00.10 johon vastasin kun oli jäänyt keittiön pöydälle.
Soittaja oli poliisi joka aloitti huutamisella minulle ja vaati ottista heti puhelimeen.
Poika hereille ja keskustelemaan. Minulle poliisi huusi, että pysy sinä kaukana puhelimesta ja pojasta.
Vaikeaa oli pysyä niin ettei mitään kuullut kun huuto poliisilta oli niin kova että kuului huoneen toiseen päähän.
Ottis alkoi itkemään, otin puhelimen pojalta ja sanoin poliisille sanottavani.

Aamusta alkoi soittorumpa ottiksen puolesta. Onneksi sain kiinni ihmisen joka on perehtynyt asioihin ja nyt ottiksella on asiat hyvin. Ainakin toistaiseksi.

Soitin päivällä poliisiasemalle ja pyysin, että välittäisivät yöllä soittaneelle poliisille pyynnön:
Hae sairaslomaa jos hermot on noin kireällä että pitää pojalle huutaa ja ihmisenä joka ei tiedä asiosta mitään käytös oli ala-arvoista ja poliisin käytöksenä vieläkin ala-arvoisempaa.

Tottahan heillä on töitä ja paineita liikaa, mutta lapsi on lapsi ja usko poliisin apuun hädässä saa kovan kolauksen.

Huvittavinta, jos näin voi sanoa, on ettei meihin aikuisiin otettu yhteyttä ottiksen aikuisten puolelta.
(tässä asiassa)

Mitähän muuta, no väsyneitä ovat kaikki olleet yöllisen rumban takia.
Onneksi ottiksen asiat ovat ok.
Ammatti-ihmiset hoitaa asiat nopeasti kuntoon.

Kauhajoen vieraista toinen joutui lähtemään jo tänään kun huomenna on menoja kotona päin.

Onneksi toinen saattoi vielä jäädä.

Vaasan "kersa" pyysi, että kehuisin Kisua.
Joo, Kisu on kaunis, ihana, rakastettava ja suloinen.

MUTTA, MEIDÄN MIUKU ON PAREMPI.

Sauna kutsuu ja rentouttava löyly. Huomiseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"ANONYYMILLE, joka ei päättäjä tainnut olla kun nimimerkin taa kätkeytyy:
Todella pitkään lainasit kirjoitustani, mutta vastauksesi oli hyvin lyhyt ja mitään sanomaton."

Onhan se lyhyt vastaus, jos kertoo totuuden. Jotkut ymmärtävät, toiset ei.