keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Keskiviikko, no ???

Kirjoitetaan huomenna aiheesta ???. Vielä ei oikein voi. Ihmettelen vain eräiden vanhempien välinpitämättömyyttä omasta lapsestaan.

Kauhajoen toinen vieras lähti tänään kotiinsa, saa esitellä kotona todella hyvin tekemiä lasitöitään.

Tänään eduskunnassa meni läpi Ulkomaalaislain uudistus. murska enemmistöllä.
Perussuomalaiset ainoina vastustivat ko.lakia. Äänestystulos oli 161-5.

Lailla turvataan humanitaarinen suojelu ja oikeus hakea töitä vaikka ihmisellä on tilapäinen oleskelulupa.

Perussuomalaisten kilpaileva esitys, jossa edellytettiin lainsäädännön muuttamista "pikaisesti" seurannan perusteella ei saanut kannatusta.

Ymmärrän, että kyseessä on vaikea asia mutta jos ihminen on tilapäisesti täällä, mikä innostaa häntä hakemaan töitä, kun tulevaisuutta maassamme ei ole kuitenkaan ole, ja samat rahat saa käyttöönsä ilman työtäkin.

On eri asia jos ihmisellä on pysyvä oleskelulupa ja hän haluaa sekä pystyy jatkamaan työtänsä Suomessa, niin mikäs siinä.

Tilapäinen oleskelulupa on kyseenalainen, onko se 1-60.vuotta nyt tehdyn lain perusteella se jää arvoitukseksi.

Eipä tässä näin ihana päivänä ihmeempiä, tulossa kirjoitusta ja utelua asioista kyllä on mutta kaikki ajallansa.

Onnittelut Saagalle veljen johdosta. Kyllä nyt kelpaa olla iso-sisko.
Kovin oli pojalla mustat hiukset, mutta komea miehenalku oli kuvista päätellen.
Onnittelut vajaan vuorokauden vanhalle uudelle tulokkaalle vävyn sukuun.

Eija menee nyt saunaan. Kiitos seurasta.

Ei kommentteja: