maanantai 5. tammikuuta 2009

Maanantain ihmetys

Päivä hurahti mankeloiden, ihanan hyvän tuoksuisia olivat petivaatteet.

Toki päivällä kävi "naapuri" kylässä samoin kuin illalla "naapurit".
Teinille tuli tänään uusi korjattu aika hammaslääkärille. Mieheni soitti ja ihmetteli miksi aika oli muutettu aikaisemmaksi?
Hammaslääkäristä oli todettu: Kerran viikossa torstaisin tulee Kauhavalta hammaslääkäri ja ottaa lapsia vastaan ja koska rahat on loppu niin kerätkää kylältä lapsia, jotka vaativat hammashoitoa ja hommatkaa joku kuljettamaan.
Siinähän se koulupäivä sitten mukavasti menisi, mutta kuka maksaa viejälle palkan työstä ja odottamisesta?

Kirjasto oli tänään sitten kiinni, korvaavaa kirjastoautoa ei näkynyt.
Viimeisimmän tiedon mukaa auto käy kaksi kertaa kuukaudessa klo:10:00. Pitäisköhän ottaa töistä rokulipäivä, että voi käydä kirjastoautolla?

Kummallisinta on, etteivät valtuutetut sen paremmin kuin sivistyslautakuntakaan ole tehnyt päätöstä Kankaan kirjaston sulkemisesta.
Valtuuston päätöksistä ei löydy kohtaa jossa todetaan kirjastoauton korvaavan Kankaan kirjaston eikä yleensä ottaen sanaakaan Kankaan kirjaston lopettamisesta.
Pidetäänkö valtuutettuja selvännäkijöinä vai onko harhautus tahallinen?

Kummallista, tuntuu suoraan sanoen kuntalaisten aliarvioimiselta koko päättäjien touhu.
Mikäänhän ei pitänyt muuttua, kaikki säilyy oli Liinamaan tunnuslause ennen vaaleja.

Kiitos kommenteista.
Ensimmäiselle kommentoijalle totean: Haen kyllä postin ja lehden laatikosta itse. Valitettavasti en kyllä ymmärtänyt mitä tarkoitit tuolla lauseella.

Toiselle kommentoijalle:
Tarinoita?
Kaikki mitä olen kirjoittanut ovat valitettavasti tosiasioita ja todellisuudelle en voi mitään.
Voit vapaasti kertoa isosta porukasta ja ilkeilystäni jos haluat. Tosin epäselväksi jäi mikä porukka ja mistä?
No, ehkä annat vastauksen.
Vihamielisyys?
Minulla ei ole minkäänlaista vihamielisyyttä tuota perhettä kohtaan, vain sääliä.

Vihamielisyyden löydät varmasti heidän kirjoituksistaan, ei taida pappasta tuntua mukavalta kun lapsi sanoo ettei hän ole pappa ym. mukavaa.
Toivon sinun lukevan oikein ajatuksella heidän kirjoituksensa ja tee sitten vasta omat päätelmäsi.

Jaaha, ottis pitää lähettää kotiinsa ja minä menen SAUNAAN.

Ei kommentteja: