keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Keskiviikon uutiset

Yöllä oli tuuli kinostanut pihaan kinoksen. Meni 45 min, että sain sen poistettua vaikkei ollut iso alue.
Aamulla kävin teinin ja "kersan" kanssa lääkärillä no, ei ihmeempiä sairauksia vain hankalia.

Mieheni synttäreillä nän jälkikäteen kävi kersa ja vävy Vaasasta.
Samalla Kisu jäi meille vuorostaan hoitoon, äiti ja isä kun lähtevät hurvittelemaan.

Uutisia, Komiat-lehdessä oli tänään kirjoitus kuinka Kankaan ja Ikolan kylien osaliitos Lapuaan on edistynyt. Eilen valtiovarainministeriö arvioi asian alustavasti.
Seuraavaksi lääninhallitus pyytää maanmittaustoimistolta ja maistraatilta lausunnon ja lähettää esityksen Kauhavalle ja Lapualle.
Kierros kestää 3-4 kuukautta sen jälkeen asiasta päätetään.


Komiat-lehdessä oli isolla kirjoitettu otsikko:

MITÄ KUULUU KAUHAVAN SUURIMMILLE YRITYKSILLE?

Ylihärmäläiskonserni MSK Group oli yksi esitellyistä.
Heillä ei ole lomautustarvetta näkyvissä.

Hyvä asia tehtaalle, mutta otsikosta en pitänyt.

Jos näin kirjoitetaan vaikka Maaseudun Tulevaisuuteen antaa se Kauhavasta väärän kuvan.
Mielestäni olisi pitänyt kirjoittaa vaikka näin: Mitä kuuluu Kauhavan Ylihärmän tehtaille.

Ylihärmä paikkana ei ole hävinnyt olemasta ja kyllä aina kun jostain kaupungista kirjoitetaan mainitaan myös kaupungin osa.

Kauhava ratsastaa Ylihärmän maineella jos asioita niiden oikeilla nimillä ei haluta käyttää.

Tässä taas asiaa kerrakseen eli; Eija menee nyt saunaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Katos vaan, pääsitte sitten vaan lääkäriin. Eikös ne palvelut just heikentyneet?

Anonyymi kirjoitti...

Kuten ehkä huomasit, jos luit koko jutun, siinä oli kysytty uuden Kauhavan kaikilta 7-8 suurimmalta yritykseltä, mitä niille kuuluu.

Ei silloin voi kirjoittaa, että "mitä kuuluu Ylihärmän tehtaille", kun jutussa oli esimerkiksi Kauhavalta Sofor Oy.