lauantai 31. tammikuuta 2009

Lauantai ja edelleen loton odotus

Tänään on ollut taas puhelinpäivä. Johtunee tänään Ilkassa ja Pohjalaisessa olleesta lehtikirjoituksesta.
Hyvin oli toimittaja kirjoittanut, asiallinen ja totta oleva kirjoitus.

Positiivistä palautetta on tullut paljon jutun johdosta, ainut negatiivinen on ollut soitto eräälle "naapurille" täysin käsittämättömästä asiasta ja käsittämättömälta taholta.
Liittyi lehtikuvaan ja sisällä tyhjässä kirjastossa olemiseen.
Juttelinkin Kaupunginjohtaja Mattilan kanssa ko.soitosta, joka oli aika sopimattomasti tehty.
No, ehkä soittajalla oli kovat paineet ja niitä piti purkaa, osoite vain oli väärä.

Nykyään uusia lakeja tehtaillaan koko ajan ja annetaan velvoitteita, mutta rahaa näiden toteuttamiseen ei anneta.
Isoilla kunnilla ei hätää, mutta Kauhavallakin on hätä. Mitenkä täytät lain vaatimat mm.lääkäripalvelut kun lääkäreitä ei kuntaan saada millään pikkurahalla.

Siinä olisi korkeammantason päättäjille pähkinää purtavaksi.
Pitäisiköhän aina uuden lakitehtaillun myötä antaa rahat sen toteuttamiseen?

No, riittäköön arvostelu tällä kertaa.
Mitähän muuta tänään?
Mies ja vieraileva "kersa" hakivat "kersan" tavarat hänen kotoansa pois.
Vieraileva "kersa" kun on päättänyt elää omaa elämäänsä ja kaiken lisäksi rakastunut.

Ylistaroon tiedoksi: Ensinnäkin, Hyvää Syntymäpäivää ja toiseksi: voisitko vaihtaa kortin puhelimeen ja kuunnella sekä lukea viestit joita "vanhaan" numeroosi on lähetty.
Ei viitsisi "naapuria" häiritä, että toimittaisi viestiä sinne päin, luet kuitenkin sivujani.

Taitaa olla saunan aika näin lottoa odotellessa. Eli, Eija menee nyt saunaan, huomiseen.

Ei kommentteja: