tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tiistai, Routiminen alkoi. Nukkuvien puolue.Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui näin ihanana kevät päivänä.

Kotiin illalla palatessani huomasin routimisen alkaneen.
Meidän maantie oli repeytynyt ja noussut päivän aikana todella pahasti.
Vaikeaa routimisaikaa on ennustettu, mutta yllätys oli että routiminen alkoi heti kun mittari näytti plussa asteita.
Mikä onkaan lopputulos, kun routiminen todella alkaa.
Hui, kauheeta ajatellakkaan.
Autolla saa ajella siksakkia, monttuja ym, väistellen.

Juttelin tänään eräiden neitosten kanssa vaaleista.
He ilmoittivat kuuluvansa ns. nukkuvien puolueeseen.
Neitosilla oli hyvin selvillä kaikki kirjoitukset lehdissä ja ehdokaskin jo valittu, mutta äänestämään eivät kuulemma vaivaudu.

Ehdokas jota he äänestäisivät, oli kirjoittanut lehdessä heidän mieleisensä kirjoituksen.

MUISTAKAA NYT NUORET:

ILMAN ÄÄNESTÄMISTÄ TE ETTE VOI PARANTAA ASEMAANNE.

Kyseessä ei ollut nuorison ongelmat tai nuoret yleensä, vaan koko Suomea koskeva asia.

Ko. ehdokas on varttuneempaa "kastia" edustava, ei siis mikään alle kolmekymppinen.

Mielenkiintoisen asiasta teki, että kirjoitus oli huomattu ja siihen oli reagoitu.

Reagoinnin pitäisi riittää siihen asti, että äänestämään mennään.
Ihan itsensä takia.

Eipä siis ihmeempiä tänään.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: