perjantai 25. maaliskuuta 2011

Perjantai, siivousta, siivousta. Koulujen lopetus 2012. ym.

Tämän päivän, eli perjantain käytin siivoukseen.
Eniten töitä aiheuttivat lehdet joita olin laittanut talteen, jostain syystä.

Kävin lehdet tarkasti lävitse ja yksi mielenkiintoinen löytö oli Uuden Kauhavan alueen koulujen lakkauttamis suunnitelma vuodelta 2008.

Suunnitelmahan jouduttiin vetämään takaisin, kuntaliitoksen voimassa olon takia.
Vuonna 2012 kuntaliitos sopimus ei enään päde ja kaupunki voi lakkautaa kouluja sekä terveyskeskuksia mielensä mukaan.

Mutta, palatakseni lehtikirjoitukseen näin suunniteltiin.

Vuonna 2012 Kauhava on suunnitellut lopettavansa seuraavat koulut:
YLIHÄRMÄ:

Kankaan koulu ja Yhteiskoulu

ALAHÄRMÄ:

Hakolan koulu.

Nämä suunnitelmat vain haudattiin odottamaan kuntaliitossopimuksen sitovuuden loppumista.

Kuntaliitos on vielä mahdollinen purkaa.
Se vaatii vain kaikkien panostamista asian eteenpäin viemiseksi.

V. 2012, sanavalta on Kauhavan kaupungilla, ei kaupungin eri osilla.
Silloin on turha enään itkeä menettyjen koulujen ym. palvelujen perään.

Vaatimukset on tehtävä nyt v. 2011 aikana.

Etenkin silta- ja tiehanke välillä Annala- Kangas on yksi kuntaliitoksen perustuskivistä.
Sillan ja tien pitää olla valmis tänä vuonna 2011, muuten liitos purkautuu.

Mielenkiintoinen ja jännittävä aika tulossa.

Siinähän sitä taas, arkiston historiaa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: