tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tiistai, "hommia", Kyläseuran kokous, Anonyymi. ym

Seinäjoki kutsui taasen aamusta. Aamulla autonlasit olivat todella huurteessa, mittari näytti - 18 astetta pakkasta. Koville ottaa kevään tulo.
Päivä sujui hyvin ja "hommat" luistivat hienosti.

Illalla poikkesin kyläseuran vuosikokouksessa, tosin vain kahvilla ja ihailemassa hienoja kuvia kylästä ja kylän tapahtumista.
Kuuntelin myös vuosikertomuksen v. 2010. Todella hyvin tehty.
Jälkipolville ja tuleville jäsenille oli selkeästi kerrottu vuoden tapahtumat, päivämäärät ja kuukaudet huomioiden.
Näin vuosikertomuksessa pitää ollakkin. Vuosikertomus on useimmalla seuralla monta sivua käsittävä selostus. Pituus riippuu ihan siiitä onko yhdistys toiminut vai ei.
Vuosikertomuksessa mainitut tapahtumat vaikuttavat myös tukien määrään.
Yhdistys jolla ei toimintaa ole vuoden aikan ollut, ei ole toimiva yhdistys.
Toiminta tulee esiin vuosikertomuksessa.

Tullessani kotiin niin töistä kuin kyläseuran vuosikokouksesta, törmäsin ulkona "karvaiseen lapsenlapseen", eli Kisuun.
Oli ilman valjaita pihalla ja nautti olostansa. Tiedoksi "äiteelle".

Anonyymi on myös lähestynyt minua tänään.
Tässä anonyymin kommentti:
--------------------------------------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Maanantai, Ylihärmä, Kauhava, ym":

Jakaakos se sun ehdokas mainoksia laatikoohin... 13 nro jakoi oikeen lehden meille...

---------------------------------------------------------

VASTAUS:

Jokainen ehdokas jakaa mainoksia sekä lehtiä niin paljon kuin ehtii.
Ehdokkailla voi toki olla myös vahvat tukijoukot jotka hoitavat jakelun.
Vaikea on tietää miksi ehdokas nro:13 jakoi itse ?
Ehkä hänellä oli sopiva rako vaalityössänsä ja ehti itse jakamaan.
On toki hyvä asia, että ehdokkaalla riittää voimia ja aikaa jakaa itse lehtiä laatikkoon.
Harvinastahan se on, kun aika kuluu yleensä maakuntaa kiertäessä.

-----------------------------------------------------------

No, se siitä. Ehdokkaat taplaavat tavallaan.
Saunottu ei, joten: Huomiseen

Ei kommentteja: