keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Keskiviikko, Seinäjoki, Juhani Töytäri,. ym

Seinäjokihan se aamusta taas kutsui. Päivä sujui hyvin ja ihmeempiä ei tapahtunut.
Sama kotona, ei ihmeempiä. Rauhallista vain.

Juhani Töytäri on kirjoittanut hyvän ohjeen: Palvelukseen halutaan.
Ohje sopii myös jokapäiväiseen elämään.
Lukekaa ajatuksella, Töytäri kirjoittaa asiaa.

PALVELUKSEEN HALUTAAN

- Ennemmän tekijöitä, vähemmän selittäjiä.
- Ennemmän niitä, jotka sanovat " tehdään se", vähemmän niitä, jotka sanovat " ei siitä mitään tulisi kuitenkaan".
- Enemmän niitä, jotka innoittavat muita luottamuksellaan, vähemmän niitä, jotka heittävät kylmää vettä sellaisen niskaan, joka uskaltaa ottaa yhdenkin askeleen oikeaan suuntaan.
- Enemmän niitä, jotka menevät asian ytimeen ja tekevät jotakin sen hyväksi, vähemmän niitä, jotka vain arvostelevat.
- Enemmän niitä, jotka sytyttävät kynttilän, vähemmän niitä, jotka kiroavat pimeyttä.
----------------------------
Pätee moneen paikkaan, ilman rohkeutta mikään ei menesty.
Ilman töiden tekoa, mikään ei menesty.
Jos istutaan "keinutuolissa" ja odotetaan, että kaikki tipahtaa taivaalta = sama kuin laittaisi ovat kiinni vapaaehtoisesti.

Samassa kirjassa oli myös "jännä" toteamus hymystä.

HYMY

on tarttuvin tunnusmerkki, koska siihen on miltei pakko vastata hymyllä.
Vai oletko yrittänyt olla vihainen kun hymyilet ?

KOKEILE

---------------------------------
Kokeilemisen arvoinen asia tämäkin.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: