tiistai 4. marraskuuta 2008

Tiistai ja maalaisjärki

Kyllä tänään, ihanan aurinkoisena päivänä tuli mieleen kun katseli aurauskeppien laittoa, että maalaisjärkeäkin voisi käyttää.
En ensin kiinnittänyt huomiota miehiin ( en tiedä olivatko tielaitoksen vai kunnan) he loittoivat kepit ensin toiselle puolen tietä mutta kun lähdin käymään Ylihärmässä näin keppejä jo maantiellä ja takaisin palatessa totesin: täytyy ajaa keskellä tietä etteivät kepit naarmuta autoa kun nojasivat viistosti tielle päin.

Kotiin päästyä kävin oikein tarkistamassa tilanteen ja voi tautinen:
Kepit oli laitettu heti asvaltin reunaan eli muutenkin kapea tie tehtiin vieläkin kapeammaksi.
Ne oli laitettu noin 10-15cm syvyyteen ilman mitään tuentaa.
Tuuli ja rekkojen ilmavirta nostaa ne paikoiltaan.
Jos aura-auto näitä keppejä noudattaa tiellä ei mahdu rekat kohtaamaan.
Uskonkin, että viimeistään aura pakonsanelemana poistaa kepit metsään auratessaan.

Paljonkohan tuokin hukkaan heitetty työ tuli maksamaan?

Muuten oloni on ollut samanlainen kuin eilen.
"Naapurit" poikkesivat iltasella katsomassa netistä täältä Kankaalta ja Lapualta kuvattua vanhaa Körttiläisfilmiä.
Monia tuttuja oli miehelleni mm. hänen edesmennyt isänsä.

Se löytyy osoitteesta: körttiläiset. elävä arkisto.yle.fi

Mielenkiintoisia vanhoja asuja ja autoja sekä muuttuneita maisemia.

Eipä tässä tänään kurjuutta kummempaa, puhelin on tosin ollut tänään hyvin rauhallinen. ONNEKSI.

Jaaha: Saunaan siis ja aromit kiukaalle.

Ei kommentteja: