sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Launtai ja sunnuntai

Eilen olikin kiirepäivä, yhtä lentoa iltaan asti.
Mies ja kersa lähtivät aamusta ampumaleirille Isoonkyröön ( vain päivän kestävä).

Itse lähdin aamusta Seinäjoelle meillä oli Piiritoimikunnan naisten siivouskökkä ja samalla keskustelimme mahdollisista paikkajaoista.
Kiitos Petri Salolle joka soitti perjantaina ja valaisi tilannetta.
Jos keskusta ja kokoomus ystävällisesti muistavat pienempää puoluetta ja luovuttavat paikkoja, niin Ylihärmänkin pitäisi saada Perussuomalaisille edes yksi paikka ja hyvä sellainen.

Sieltä iltapäivästä nopea käynti kotona ja Alahärmään.
Vieraita Seinäjoelta tuli pihaan yhtä aikaa, mutta onneksi mies oli jo tulossa kotia kohti ja kaippa vieraat nyt lapsuuden kodissaan pärjäävät yksinkin.

Alahärmästä kävin ostamassa lasinhiontakoneen ym.tarvikkeita.

Illalla meillä olikin sitten Japanilainen ruokailu ja sakea.

"Naapurit" tulivat n.19.00 aikoihin ja aloimme tehdä ruokaa Japanilaiseen tapaan.
Hyvin onnistui, mutta Sake jäi juomatta, maistoimme vain.

Tässä näyte tarjoilusta.


Todella hyvää ja riisi oli erilaista kuin ns.meidän riisi.

Puikoilla onnistuimme syömään, tosin naurua riitti, jos joltain putosi dippiastiaan pallerot.

No, lopuksi saimme jopa mätiä otetuksi puikolla vaikka kyseessä on olemattoman kokoinen "pallo".

Kissat, Miuku-neiti ja Nöpö-herra söivät hyvällä ruokahalulla katkarapuja. Nyt tietää mitä kateille ostaa joululahjaksi.
Todella hauska ja mukava ilta.
Kiitokset Seinäjoella ja "naapureille".

Sunnuntaina, eli tänään mies ja kersa lähtivät aamusta ampumakisoihin Alavudelle.
Kersa tuli toiseksi ja toi mukanaan kolme pyttyä myös edellisistä kisoista voitetut palkinnot.

Täytyy alkaa katselemaan uutta palkintokaappia kersalle, vanhaan ei enää mahdu.

Itse kokeilin tänään hiontakonetta, hienosti pelasi.

Aika menee kuin siivillä kun hioo ja yrittää saada hyvää jälkeä mutta "naapuriin" pitää vielä turvautua, että tarkistaa työni jäljen.

Eipä tässä kummempia, Vaasassa on tullut lunta täällä nurmikko vielä vihertää.

Eli, saunaan.

Ei kommentteja: