keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Keskiviikon reissut

Aamusta lähdettiin "naapurin"kanssa asioimaan Kauhavalle ja palatessa ostoksille Ylihärmään.
Täytyyhän sitä omasta "kaupasta"ostaa särvin eikä "kilpailijoilta".

Muuten päivä meni ok. mutta kun luin lehdestä, että Ylihärmä on ottamassa 590.000 euron lainan uuden Kauhavan maksuvalmiuden turvaamiseksi niin "raivo" nousi.
Liitoksessa Kauhavaan Ylihärmä on antanut rahansa 400.000 euroa tililimiitiltä ja vielä tämä päälle.

Ei velaalla rakenneta pysyvää eikä toimivaa kuntaliitosta, etenkin kun maksajan roolissa on vain yksi kunta, eli Ylihärmä.
Ylihärmäähän ei ole 1.1.09 jälkeen samana kuin nyt, mutta velka on velallisella.

Porkkanarahoilla retusteltiin ennen liitosta, kuinka Ylihärmä saa rahaa ja pärjää hyvin.
Porkkanarahat= yhtä tyhjänkanssa.

Käyrä kun on muutenkin korkealla niin todettakoon, ettei ole Kauhajoen velallinenkaan kunahtanutkaan. No, omapa on valintansa.

Illalla vaikka Ylihärmän tulevaisuus painoi mieltä kävin lasipiirissä leikkaamassa lasia.
Nyt on hiottavaa ja tinattavaa ihan tarpeeksi, ehkä siinä "raivo" helpottaa ja mieli lepää.

Kersa kävi isänsä kanssa harjoittelemassa ampumista ilman tukea ja vau: Hieno tulos, keskiarvo laukauksille 8, kyllä kersa osaa.

Pitkän päivän ja "raivon"jälkeen on hyvä mennä lepuuttamaan hermojansa, eli SAUNAAN.

Ei kommentteja: