sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Sunnuntain asiat

Aamusta lähdin Seinäjoelle, oli pitkä Piiritoimikunnan kokous. Monia mieleenkiintoisia ja hyviä puheenvuoroja kuultiin.

Vistbacka piti loistavan puheen joka kosketti monia alueita mm. Elvytyspaketista, tiestöstä, kilpailuttamisesta, puun hinnasta sekä ns.reuna-alueiden eristyksestä. ym.ym.
Kirjoitan niistä paremmin kun aikaa on enempi.

Hyvin olivat eri paikkakunnat edustettuina, tuli samalla parannettua maailmaa mm.Ylistarolaisten, Kauhajokisten, Vimpeliläisten, Lapualaisten ym. kanssa.
Mukava ja piristävä tapahtuma.

Mies ja kersa kävivät sillä aikaa ampumakisoissa Isossakyrössä vielä ei ole tuloksia näkynyt.

Iltasella kävi vieraita, "naapuri"poikkesi samoin ottis "vaarinsa" kanssa.
" Naapuri" kävi lukemassa blogiani ja katsomassa valokuvia. heillä itsellään ei ole tietokonetta.

Puhelimen kanssa oli ongelmia kun jouduin laittamaan sen kokouksen ajaksi äänettömälle ja tätä ei "vävy" Ylistarosta millään ymmärtänyt vaikka lähetin viestin saapuvani kotiin n.17.00.
Vihdoin sitten 17.10 hän soitti taas mutta asiaa ei oikein ollut, ei ainakaan kunnollista.

Huomenna ajattelin mennä käymään Ylistarossa vähän asioilla ja poiketa samalla Halpakaupassa vai mikä se nimi nyt oli.

Muuten todella mielenkiintoinen ja hauska päivä.
Eli, Saunaan ja huomiseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olihan minulla sen verran asiaa että jätä perheenni nettisi ulkopuolelle ja pysy poissa elämästämme teehän puuntömme mukaisesti muuta kun emme pyydä!!!!!!!!!!!!!