lauantai 21. helmikuuta 2015

Toivoa näkyvissä.

PERJANTAI:

Hommathan ne Seinäjoella kutsuivat.
Ihan mukavasti aika vierähti.
Ilta olikin sitten puhelinilta. No, siihen on jo totuttu. Heh.

Ei erikoista, saunottua tuli.

LAUANTAI:

Edelleen Seinäjoki ja hommathan ne siellä kutsuivat.

Iltapäivä kotosalla menikin sitten puhelimessa.
Poliisin kanssa oltiin yhteydessä useita kertoja.
Eräs henkilö, oli päästetty putkasta pois, vaikka syytepino on valtaisa.
No, asiat tuli hoidettua ja odotetaan tuloksia.

Tuli tänään mieleeni:
Eräs henkilö totesi viikolla:
on se ihme, kun Kuntayhtymä kaksineuvoinen ( Kauhava ) pitää vielä lapsia Lastensuojeluyksikkö Pihakoivussa
(Ylistaro)
Seinäjoki ei sinne lapsia ole enää lähettänyt.

Niinpä niin. Mikä sitoo Kuntayhtymä kaksineuvoisen Pihakoivuun?
Vastausta en tiedä, mutta olisiko omistuksella mitään merkitystä?
Ainakin kaksi lasta ovat siellä ilman syytä.
Huoltajilla on kaikki hyvin ja normaalit elämät omilla tahoillaan.
On lapsia ja on myös todettu, että ei mitään ongelmaa lasten kanssa.
MIKSI KAKSINEUVOINEN EI KOTIUTA LAPSIA HUOTAJILLEEN, EI VAIKKA
ON TODETTU, ETTÄ OLOSUHTEET OVAT KUNNOSSA.

Pelkkä henkistä kiusantekoa vuosikaudet.
Näin oli todennut myös lääkäri eilen.
No, toisaalta niin Kuntayhtymä kaksineuvoinen kuin Pihakoivukin joutuvat antamaan selvityksen toiminnastaan Aluehallintovirastolle.
Useampi varoitus voi olla kohtalokas.
Pitäisi muistaa, ettei lapsi ole rahanlähde, hän on ihminen josta kasvaa aikuinen.

Saunottua tuli, joten: huomiseen.


Ei kommentteja: