sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lunta, lunta vain. Lastensuojeluyksikkö Pihakoivu / Risikko. Ym.

Lunta on tullut ihan mukavasti koko päivän.
Mies on ottanut isommat kinokset pois useampaan kertaan.

Mies ja teini olivat tänään ampumakisoissa Kauhavalla.
Hyvin oli teini taasen ampunut.

Lastensuojeluyksikkö Pihakoivun järjestämä Lastensuojelutapahtuma Seinäjoella ,
on saanut omituisia piirteitä, eli muutoksia.

Ministeri Risikkolle tuli yllättäviä menoja.
Ihme juttua, kun Ykköset lehdessä oli aikoja sitten tiedote tapahtumasta ja Risikko oli tulossa avaamaan  tilaisuutta.

Nyt mukana on mielenkiintoinen porukka puhumassa lastensuojelusta, sotesta ym.
Apulaiskaupunginjohtaja, jääkiekkovalmentaja Tamminen, joka on luvannut laittaa lastensuojelun selkärangan kuntoon. Pajaniemi, joka ei kysyttäessä Pihakoivun henkilökunnan koulutuksesta, tiennyt siitä hönkäsenpöläystä.

Todella asiantuntevaa porukkaa kokoontuu siis Seinäjoelle 3-4.2-15 keskustelemaan lastensuojelusta.
Suoranainen farssi.

Miksi tilaisuutta ei järjestetty mm, Pihakoivussa?
Paikalle saapuvat ihmiset olisivat saaneet suoran ja selkeän kuvan lastensuojeluyksiköstä.
Lämmitettävä teltta ja ruokailu siellä olisivat tulleet paljon halvemmiksi.
Olisi jäänyt lapsille rahaa käydä erilaisissa paikoissa.
Rahat on nyt Pihakoivulta loppu, näin oli sanottu lapsille. ja vanhemmille.

Kyllä mies Koskenkorvalta oli oikeassa, että tanttojen hulapaloita järjestetään.
Olisiko Ministeri Risikko ottanut onkeensa ja tajunnut vihdoinkin missä mennään.
Risikko hylkäsi ystävänsä ja ennalta sovitun tapahtuman.
Miksi?

Osuutensa asiaan, voi toki olla myös poliisitutkinnalla.
Kyseessä on Pihakoivun työntekijän aiheuttama pahoinpitely, erään huostaanotetun
lapsen huoltajalle.

Kaikki vaikutaa kaikkeen.
Alla muutoksen ilmoittaminen:
-------------------------------------------------------------



Alueelliset lastensuojelupäivät Seinäjoella 3.-4.2.2015

Lastensuojeluyksikkö Pihakoivu ja Lastensuojeluyksikkö Leppälintu järjestävät Alueelliset Lastensuojelupäivät 2015! Lastensuojelupäivät kokoavat Pohjanmaan lastensuojelun ammattilaiset yhteen Seinäjoelle ti-ke 3.-4.2.2015. Päiville kokoonnutaan Törnävä-Saliin osoitteeseen Törnäväntie 24  60200 Seinäjoki. PÄIVIEN OHJELMA JA AIKATAULU ON JULKAISTU! Ohjelman ja aikataulut löydät kokonaisuudessaan omalta alasivulta. Mahdolliset aikataulu ym. muutokset päivitetään välittömästi (Tilanne 22.1.2015 Päivien avaaja vaihtunut Paula Risikon ministerikiireiden vuoksi apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokirantaan!!)
 
ILMOITTAUTUMINEN PÄIVILLE ON ALKANUT! ILMOITTAUTUMINEN VIIMEISTÄÄN 19.1.2015 MENNESSÄ Lastensuojelupäiville ilmoittaudutaan oheisella lomakkeella. 
 
Osallistumismaksu: 130 e + alv (sisältäen molemmat pvät, aamukahvit, lounaat sekä iltapäiväkahvit). Hinta on sama, vaikka osallistuisit vain toiseen päivään.
Osallistumismaksu näytteilleasettajille 300 e + alv (sisältäen näyttelypaikan ja kaksi näytteilleasettajaa). Näytteilleasettajia pyydetään ilmoittautumaan sähköpostiosoitteeseen: lspaivat@pihakoivu.fi

 
LISÄTIETOJA: PEKKA KIVISAARI 044 54 12 400, lspaivat@pihakoivu.fi
Törnävä-Sali: http://www.sedu.fi/Koulutuskeskus-Sedu/Palvelut/Vuokrattavat-tilat/Tornava-sali

-------------------------------------------------

Joopa, joo. Ei saunottu, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: