lauantai 7. helmikuuta 2015

Hyvä Pihakoivu. Pohjalainen tänään ja sosiaaliviranomaiset. Ym.

Vapaata oli meikäläisellä tänään.
Lämpöasteita oli ulkosalla mukavasti ja lumi laski ihan silmissä.
Saa nähdä, mikä myrsky on yöllä tulossa.
Toivottavasti laantuu, eikä hajota paikkoja.

Ystäväni ilmoitti, että Pihakoivusta tulikin vain yksi henkilö lasten mukana tapaamiselle.
Löytyihän Pihakoivusta ihminen, jolla oli kuntoa ajaa Ylistarosta -Honkajoelle ja takaisin Ylistaroon.
Hyvä Pihakoivu.

Sanomalehti Pohjalainen otti tänään ison askeleen ottaessaan kantaa niin sosiaalitoimen- kuin lastensuojelunkin kuvaan.
Tosin, kirjoitus oli naamioitu erotilanteisiin, mutta kahden pariskunnan kertomukset lapsiin
kohdistuvista paineista kertoivat omaa tarinaansa.

Pohjalaisen etusivulla on otsikko:

" SOSSUN TÄDIT MENEVÄT LIIAN PELPOSTI HALPAAN"

Sossun tädit menevät liian helposti halpaan ja uskovat fiksua ja filmaattista narsistia.
Ammatilaisen pitäisi ymmärtää, että äiti ei ole huoltajuuskiistoissa aina oikeassa.

Vaasan lastensuojelun johtaja Hilkka Sundqvist ei niele syytöksiä.

Hänen mukaansa, ammattimainen sosiaalivirkailija osaa kyllä hoitaa työnsä ja
nähdä, mikä on lapsen etu.
 Sundqvistin mukaan myös lasta on kuultava.
12- vuotiasta lasta pitää lain mukaan kuulla.
Sundqvist toteaa myös, että lapsen mielipiteellä on suuri,
jopa ratkaiseva painoarvo.

Haluankin tässä kohtaa tuoda Sundqvistille tiedoksi, että lakia ei tunneta ainakaa Kuntayhtymä kaksineuvoisen ja Lapuan lastensuojelussa.

Lapsia ei kuulla lainkaan tai sitten lastensuojelu estää kuulemisen. Vedoten mitä oudompiin syihin.
Vaasassa asiat voivat olla  ehkä hyvin, mutta elämän, sosiaaliviranomaisten ja lastensuojelun raadollisuus
tulee esiin kun raja vaihtuu.
Painotan sanaa, EHKÄ koska uskon, että kahden pariskunnan kertomat asiat ovat varmasti totta.

KIITÄN POHJALAISTA SYDÄMENI POHJASTA.
VIHDOINKIN JOKU LEHTI USKALTAA PUUTTUA LAPSIA KOSKEVIIN
ASIOIHIN.

Saunottu ei, joten: huomiseen



Ei kommentteja: