perjantai 16. toukokuuta 2014

Perjantai, Lapuan markkinat, Ministeri Risikko.

Aamusella kutsui ensimmäisenä Lapuan tori.
Veimme teinin kanssa sinne Itsenäisyyspuolueen teltan ym, tavarat.

Sen jälkeen kutsuikin hommat Seinäjoella.
Kiirettä piti, mutta hommat hoituivat.

Itsenäisyyspuolueen teltalla vuoronvaihdot onnistuivat yllättävän hyvin.
Kiitos innokkaiden jäsenien.

Itse ehdin markkinoille vasta n, klo: 18:15 aikoihin.
Uusi tuttavuus odotti meikäläistä teltalla.
Yhdessä tehtiin töitä ja samalla parannettiin maailmaa ihmisten kanssa.
Hauskaa oli ja 10:00 markan "seteli" kultasi monen muistot paremmasta ajasta.

Ajasta, jossa meillä oli oman valta omien asioiden suhteen.
Nyt valta on EU:lla.

Me olemme lainan myöntämisen takia Kreikalle, nyt yhtä alhaalla kuin Kreikka: totesi eräs
mieshenkilö.

Osui ja upposi. Tämähän on totuus. Kansa ymmärtää, mutta asioista päättävät eivät.
Nyt on aika pysäyttää SUOMEN alamäki.
Tämän voi jokainen tehdä äänestyspaikalla.

Ehdokas nro: 77, on Antti Pesonen. Itsenäisyyspuolue.
Hän on vuosia tiennyt Suomen tulevaisuuden ja oikeassa on ollut.

Itsenäisyyspuolueella on selkeät kriteerit oman maamme edun parantamiseen.
Tutustukaa puolueen linjaan, niin ymmärrätte miksi Itsenäisyyspuolue on paras vaihtoehto vaaleissa.
------------

Ministeri Paula Risikolle on tänään illalla saamieni tietojen mukaan kerrottu Lapuan
lastensuojelun oudosta toiminnasta.

Edelleen 15-vuotias on heitteillä.
Ei yhtäkään yhteydenottoa lastensuojelusta tai sosiaalihuollolta.
15- vuotiasta ei ole näköjään olemassa Lapuan Perusturvakeskukselle.

Samoin Risikko saa tiedon 12- vuotiaasta joka ei käy koulua normaalisti.
Lapuan lastensuojelu ei näe metsää puilta, valitettavasti.

Toivotaan, että Valvira ottaa tutkittavakseen Lapuan lastensuojelun toiminnan.
Normaalia toimintaa se ei ainakaan ole.

Jaaha. Saunottu tuli, joten: huomiseen.

Muistakaa mennä huomenna Lapuan markkinoille. Itsenäisyyspuolueen pj, Antti Pesonen on paikalla ja valmiina vastaamaan kysymyksiinne.


Ei kommentteja: