lauantai 17. toukokuuta 2014

Lauantai. Hommat, markkinat, Ilkka lehti. ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui ja hommat siellä.
Kyllä oli työntäyteinen päivä. Hyvä niin, ei käynyt aika pitkäksi.

Töiden jälkeen menin Lapuan torille Itsenäisyyspuolueen "kojulle".
Hyvin oli päivä sielläkin mennyt.
Olin paikalla muiden kanssa kunnes tapahtuma loppui.
Autoon kaikki kamat ja kotiin.

Vaasan kersa, vävy ja Kisu olivat päiväsellä tulleet meille. Ihana yllätys.
Päivä oli todella lämmin ja aurinkoinen, tuuli vain oli kova.
Tosin puuskittainen, mutta sitäkin pahempi.

Ilkka julkaisi tänään kirjoitukseni.
Tässä, olkaa hyvät:
---------------------

Haluatko päättää itse omista asioistasi?

lauantai 17.05.2014 Kommentit0
Suomi liittyi EU:iin 1.1.1995 ja otti ensimmäisten maiden joukossa euron käyttöön 1.1.2002. Suomea kehuttiin EU:ssa mallioppilaaksi. Nyt, nämä mallioppilaat ovat jättämässä tekemänsä nykyisen Suomen, kuin rotat uppoavan laivan.
Meillä ei vastuuntuntoisia henkilöitä ole nykyisissä päättäjissä. EU:n mallioppilaat ovat saaneet aikaan omassa maassansa seuraavaa:
Teollisuus on myyty ulkomaalaisille, vanhukset jätetään oman onnensa nojaan, terveydenhuoltoa supistetaan (hampaat, ihmisen tärkein sairauden estäjä, pääsyä hammashoitoon rajoitetaan), poliisien määrää supistetaan, ruoan hintaa nostetaan, palkkoja tosin ei, kouluilla ei ole varaa tilata oppikirjoja, ruokapalvelua supistetaan (sunnuntain lämmin ruoka viedään lauantaina), töitä ei löydy ja jos löytyy niin pätkätöistä ei kerry eläkettä. Tee ikäsi töitä ja totea vanhana, eläkettä ei ole kertynyt lainkaan. Maanviljelys, kanalat, karjatuotanto on ajettu Suomessa alas. EU:n olemattomien määräysten takia.
Kaiken maailman olemattomia kursseja pitää suorittaa, koska EU niin määrää. Ole nyt ammatiltasi vaikka traktorinkuljettaja, niin viisi EU:n määräämää kurssia pitää suorittaa määrätyin väliajoin.
Yksi suosituimmista kursseista, kurssit jotka pitää tietenkin itse maksaa, on ollut hygieniapassikurssi. Kurssilla ei ole väliä, tärkeintä on, että suoritat niitä. Moni yksityisyrittäjä on lyönyt hanskat tiskiin ko. EU:n määräyksen takia.
Mitä me odotamme ja toivomme Suomen tulevaisuudelta? Minä ja Itsenäisyyspuolue haluamme parempaa elämää kaikille Suomen kansalaisille ikään katsomatta. Omalla päätäntävallalla saamme aikaan paremman Suomen.
Nykyinen Suomi, jonka minä tunnen, on alas ajettu Kreikan kanssa samalla tasolla oleva EU maa. Emme ole enää mallioppilaita, vaan suossa oleva kansa.
Itsenäisyyspuolue haluaa, että voit itse päättää omista asioistasi. Oma päätäntävalta on paras valta meille tavallisille suomalaisille. Itsenäisyyspuolue haluaa varmistaa ja taata sen, että Sinä itse määräät oman elämäsi asioista.
Mallioppilaat ja mallikansa ovat nyt EU:n pohjasakkaa. Valinta vaaleissa on Sinun. Sinä päätät, kuka määrää elämääsi, EU, vai Sinä itse.
Eija Kiviharju-Ketola
Itsenäisyyspuolueen Pohjanmaan piirin hallituksen puheenjohtaja Ylihärmä
------------------------------

Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: