perjantai 13. joulukuuta 2013

Perjantai. Seija myrsky. Hommia ja lahjoja. Suomi24:n kirjoitukset. Maria Tolppanen. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Unet jäivät tosin lyhyeksi ja siitä piti huolen Seija myrsky.
Tuulen ääni on joskus jopa rentouttava, mutta nyt rentoutus oli kaukana.
Täällä päin ei isompia vahinkoja onneksi sattunut ja sähkötkin aamusella pelasivat.

Hommissa oli tänään se hyvä puoli, että korkeampi pomo käväisi henkilökohtaisesti tuomassa
joululahjat työntekijöille.
Lämmin Kiitos pomolle lahjoista.

Sähköpostiini oli tullut ilmoituksia, että viestiini Suomi24:n sivuilla oli vastattu.
Käväisin katsomassa viestejä sähköpostin kautta ja ainakin yksi viesti oli selkeästi vihamielinen.
Ymmärrän kyllä, todellisuus sattuu.
Siitä huolimatta, HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA juuri SINULLE.

Maria Tolppasen identiteetti joutui häirityksi.
----------------------------

Ilkka lehti netissä eilen:

Vaasalaisen kansanedustaja Maria Tolppasen (ps.) identiteetti varastettiin.

Tolppanen joutui erikoisen ilkeilyn kohteeksi, sillä hänen nimellään on soitettu puheluita, joilla on tiettävästi yritetty häiritä kaustislaisen Marko Kulpakon (ps.) tilaisuuden onnistumista.

Tolppanen on antanut torstai-iltana puhelimella tehdyn, harvinaisen identiteettivarkauden eduskunnan turvatoimiston tutkittavaksi.

-------------------------

Täytyy rehellisesti todeta, että harvinaisen nopeaa ja kiitettävää toimintaa niin lehdistöltä, kuin Tolppaseltakin.

Eilen, torstai-iltana tehdyn harvinaisen identiteettivarkauden tapahduttua,

Tolppanen on ehtinyt antaa asian eduskunnan turvatoimiston tutkittavaksi ja Ilkka lehden nettisivuilla on varkaudesta tiedote.

Tolppasen mukaa puheluita on ollut yli 100.

Toivottavasti selviää, kuka osaa matkia Maria Tolppasen ääntä. 

Ihme kyllä, tämän päivän Ilkka lehdessä ei ollut asiasta mitään mainintaa.
Tästä olin kyllä yllättynyt.

Pohjalainen onneksi julkaisi asian. 
Pohjalaisen mukaan, Tolppasta matkinut henkilö oli ilmoittanut, ettei Kulpakkoa
huolita ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin.
Identiteettivarkaus on paha rikos ja mahdollinen tekijä pitäisi saada nopeasti kiinni.
Toivottavasti asia on myös poliisilla tiedossa.


Saunottua tuli, joten: huomiseen.
 

Ei kommentteja: