maanantai 12. marraskuuta 2012

Maanantai. Seinäjoki. Ilkan mielipidekirjoitus lastensuojelusta. Ym

Seinäjoki se aamusella kutsui.
Päivä vierähti nopeasti ja vesisadekin oli loppunut iltaanmennessä.

Ei oikein isoja uutisia toistaiseksi. Iloisia kylläkin, mutta odottelen "suomennettua" versiota päätöksestä.

Ilkka lehdessä oli mielenkiintoinen ja asiaa sisältävä kirjoitus lastensuojelusta.

Lukekaa tarkasti ja ajatuksella.
------------------------------------------------

Säästetään rahaa ja tuskaa lastensuojelussa

sunnuntai 11.11.2012
Tutkija, varatuomari Anja Hannuniemi (Ilkka 22.10.) puhuessaan toisen vanhemman ja sukunsa vieraannuttamisesta on oikeilla jäljillä.
Muistan oman vaikean avioeroni aikaan ihmetelleeni itsessäni sitä, kuinka voimakkaan negatiivisesti rakkauteni kuoleminen lasten isään vaikutti suhteeseeni lapsiini. Väitän, että äidin suhde isään heijastuu alitajuisesti hänen kykyynsä olla hyvä äiti. Kuitenkin, jos sen tiedostaa, pystyy kääntämään järkipuolen ohjaamaan toimintaansa.
Jotain samaa uskon kokevan myös isän. Tunnen monia miehiä jotka eivät välitä tavata lapsiaan, jos eivät saa olla yhteydessä myös lasten äitiin.
Miksi lähiomaisia ei hyväksytä lasten sijaishuoltajiksi, vaikka he ja lapset niin haluaisivat. Lähiomaisen saama korvaus on murto-osa lapsibisnekselle maksetuista rahoista. Jos tässäkin asiassa pelätään toisen vanhemman syrjäytymistä, kokemuksesta voin sanoa, ettei yhteydenpito ole helppoa vieraan sijaiskodin kanssakaan. Kumpikin suku vieraantuu sijoitettuihin lapsiinsa.
Eri ammattiryhmien haastatteluissa nousee yksi ylitse muiden: Tieto ei kulje. Sitä ei anneta, mutta ei myöskään oteta vastaan kuin lähinnä heiltä, joilla asiat eivät ole hallinnassa. Jos kuultaisiin useampia, ammattilainen pian erottaa "jyvät akanoista". Voiko paikkansa pitämättömältä tietopohjalta syntyä muita kuin vääriä johtopäätöksiä?
Tässä tiedonkulun heikkoudessa tuntuu näyttelevän huomattavaa osaa vaitiolovelvollisuus. Onko se itse asiassa auttajatahon vaitiolo-oikeus, jonka turvin saa tehdä tai olla tekemättä yhtään mitään.
Ehdottomasti pitäisikin tätä vaitiolovelvollisuutta purkaa ja korjailla, siitä olisi autettavalle itselleen enemmän hyötyä kuin haittaa. Lastensuojelun johtavan lääkärin mukaan lastensuojelussa ei suuria korjattavia ole. Olen aivan eri mieltä ja toivon, että keskustelua jatketaan.
Sirkka Turunen
Seinäjoki
--------------------------------------
Kiitos sinulle Sirkka Turunen mielipiteestäsi.
Osuit 100 % oikeaan. Samat ongelmat olen myös itse havainnut ja tuntuu joskus siltä, että lapsi joka on huostaanotettu/ muutoin heidän luonaan käyvä, on vain tilipussinsisältö.
Inhimillisyys lasta kohtaan puuttuu täysin, "homma" on karannut käsistä.

Siinähän sitä taasen, maailmanparannusta.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.


Ei kommentteja: