keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Keskiviikko. Kaikenlaista mahtui tähän päivään. Antti Pesonen / Itsenäisyyspuolue.

Keskiviikko 21.11-12 ja ulkona + 8 astetta lämmintä.
Tosin pimeää on myös, ei tähtiä, ei kuutamoa vain pilviä.
Tänään kaivoin kirkasvalolampun esiin, toimittakoon auringon virkaa jonkin aikaa.

Päivä meni kaikenlaisissa askareissa.
Iltasella olin Kamarikirjastolla "koukkuamassa", eli taasen opettelemassa.
Naiset siellä tekevät todella hienoja ja upeita töitä.
Meikäläinen opettelee edelleen koukkuamista. Ei ole tasan jaettu syntyessä lahjoja kutomiseen ym, käsitöihin. Olin varmasti viimeinen jonossa ja sain vain rippeet.

Yritys hyvä kuitenkin. Aina vain uudelleen ja uudelleen opettelemaan.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueesta on tehnyt todella hyvän kirjoituksen Suomen nykyisestä menosta.

Lukekaa ajatuksella:
----------------------------------------------

Suomi loppuunmyynnissä

Kymmenen vuoden aikana valtion omaisuus ja sen yksityistäminen tuotti valtiolle
noin kaksi miljardia euroa vuodessa osinkoina ja myyntituloina. Ilman myyntiä
valtion osinkotulot olisivat olleet kaksinkertaiset ja valtion omistuksen arvo
olisi kaksi kertaa suurempi kuin ilman yksityistämistä. Tällaisen laskelman on
esittänyt Jaakko Kiander. Yksityistäminen on  laskelmien mukaan aiheuttanut
valtiolle, eli suomalaisille noin 15 miljardin euron tappiot. Näissä laskelmissa
ei ole mukana esim. Kemiran lannoiteteollisuuden myyntiä norjalaisella Yaralle.
Siitä aiheutuva tappio on yksinään miljardiluokkaa.

Kataisen hallitus suunnittelee nyt Destian eli entisen Tielaitoksen myyntiä. Ei
tarvitse olla siltainsinööri ymmärtääkseen, että johtavan tierakentajan
yksityistäminen, eli myynti vaikkapa jollekin pääomasijoittajalle, tulee
nostamaan tierakentamisen hintaa. Sen hinnan maksavat suomalaiset kansalaiset.

Näyttää siltä, että Suomen valtiojohto ei ole oppinut mitään viime
vuosikymmenten virheistä. Eduskunta antoi jo vuonna 2009 valtuudet Altian, Destian, Editan ja Ekokemin
myyntiin. Suomi näyttää olevan loppuunmyynnissä.

Markkinatalouden isänä pidetty Adam Smith oli sitä mieltä, että markkinat
tarvitsevat toimiakseen vastapainoksi vahvaa valtiovaltaa. Tämä lienee unohtunut
markkinaliberalismin kannattajilta, jotka kannattavat kaiken yksityistämistä.

On typerää luovuttaa yhteiskunnan toimintoihin liittyviä avainaloja vain voittoa
tavoitteleville suuryhtiöille. Kahta typerämpää se on, kun on jo osoitettu sen
tulevan valtiolle kalliiksi.
Oikeaa politiikkaa se on niiden harvojen kannalta, jotka ovat hyötyneet. On siis
aivan luonnollista, että hallituksen yksityistämisministeri siirtyi
Elinkeinoelämän keskusliiton johtoon.

Suunnan muuttamiseen vaaditaan ennen kaikkea tahtoa. Tahto syntyy näkemyksestä.
Kansalaisilla on jo laajasti näkemys, että pieleen menee. Siihen kuitenkin
yhdistyy usein ajatus, että ei tälle mitään voi. Niin kauan kuin ollaan tämän
alistuneisuuden vallassa se toteuttaa itseään.

Yhteiskuntakehityksen suunnan muuttaminen liittyy itsenäistymiseen.
Itsenäisemmät kansalaiset uskaltavat tehdä itsenäisempiä päätöksiä ja
tarvittavia muutoksia myös vastoin niin sanotun eliitin kantaa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

-------------------------------------------------------

Hengettären vein iltasella kotiinsa, oli kävellyt 5 km koukkuamiseen. Sai hyvän iltalenkin samalla.

Saunottu ei, joten: Huomiseen. 

Ei kommentteja: